Julkaistu 1.6.2009

Kun kaunokirjallisuus kuuluu opintoihin

Kotimaisen kirjallisuuden opiskelijat eivät pääse yliopistossa helpolla. Perusopintoihin kuuluvassa opintojaksossa luetaan 32 kaunokirjallista teosta ja lisäksi teoriaa ammennetaan Kai Laitisen Suomen kirjallisuuden historiaa käsittelevästä opuksesta. Tästä urakasta heruu opintopisteitä 10.

Jos haluaa saada yleiskuvan kotimaan kirjallisuuden historian vaiheista ja tutustua keskeisiin klassikoihin, opiskelijoiden tenttilistasta kannattaa napata lukuvinkkejä.

Kalevala

Kanteletar

J. L. Runeberg: Elgskyttarne (Hirvenhiihtäjät)
J. L. Runeberg: Fänrik Ståls sägner (Vänrikki Stoolin tarinat)
Aleksis Kivi: Nummisuutarit
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Minna Canth: Työmiehen vaimo
Minna Canth: Hanna
Toivo Pakkala: Vaaralla
Juhani Aho: Papin rouva
Arvid Järnefelt: Isänmaa
Volter Kilpi: Batsheba
Eino Leino: Helkavirsiä I
Otto Manninen: Säkeitä I
Maria Jotuni: Kun on tunteet
Edith Södergran: Dikter (Runoja)
Joel Lehtonen: Putkinotko
F. E. Sillanpää: Hurskas kurjuus
Aino Kallas: Sudenmorsian
Aaro Hellaakoski: Jääpeili
Elmer Diktonius: Janne Kubik (Janne Kuutio)
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Väinö Linna: Tuntematon sotilas
Pentti Haanpää: Noitaympyrä
Eeva-Liisa Manner: Tämä matka
Veijo Meri: Manillaköysi
Paavo Haavikko: Talvipalatsi
Hannu Salama: Juhannustanssit
Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut
Tove Jansson: Sent i november (Muumilaakson marraskuu)
Pentti Saarikoski: Hämärän tanssit

2014-01-02

Kuva Pertti Nisonen

Aika moni suomalainen haaveilee oman kirjan julkaisemisesta. Oman tarinan tie näppäimistöltä kirjakaupan hyllylle on kuitenkin pitkä ja vaatii kirjoittajalta ison annoksen kärsivällisyyttä.

Kustantamolle lähetetty valmis käsikirjoitus on vasta puolimatkassa oikeaksi kirjaksi. Kun kustannussopimus on tehty, alkaa kirjoittajan ja kustantamon yhteistyö käsikirjoituksen muokkaaminen kirjaksi. Lopuksi valmiiksi saatettu tarina oikoluetaan ja taitetaan ja graafikko tekee sille kannen ja visuaalisen ilmeen, minkä jälkeen kirja päätyy painoon.

Kustantamot saavat kirjailijaksi haluavilta vuosittain satoja käsikirjoituksia, puheluita ja sähköposteja. Julkaisupäätökseen vaikuttavat kiinnostavan tarinan lisäksi muun muassa sujuva rakenne ja hyvä kieli.

– Kaikkia edes vähän mielenkiintoisia käsikirjoituksia ei kuitenkaan pystytä työstämään eteenpäin, sillä tarjontaa on niin paljon. Käsikirjoituksia pitää valikoida aika kovalla kädellä, ja noin pari prosenttia kaikista päätyy julkaistavaksi, kertoo kustannustoimittaja Jussi Tiihonen Teokselta.

Kustannustoimittaja kirjailijan turvana

Jos uskoo omaan käsikirjoitukseensa, se kannattaa lähettää kustantamoon. Mutta pitää olla kärsivällinen ja varautua odottamaan pitkäkin aika ennen kustantamon vastausta.

– Kaikki käsikirjoitukset luetaan, mutta siihen saattaa kulua reilustikin aikaa, sillä jonot ovat kaikissa kustantamoissa pitkät.

Jos kustantamo ei syystä tai toisesta halua julkaista käsikirjoitusta, kirjoittaja voi halutessaan julkaista sen itse esimerkiksi omakustanteena. Jussi Tiihonen korostaa kuitenkin kustannustoimittajan ja kustantamon roolia kirjantekoprosessissa.

– Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, joten kustantamo toimii tavallaan kirjailijan kotina ja ajaa tämän etua, Tiihonen sanoo.

Esikoiskirjansa vuonna 2007 julkaissut kirjailija Miina Supinen arvostaa kirjailijan työssään erityisesti yhteistyötä kustannustoimittajan kanssa.

– Kustannustoimittajasta tulee vuosien mittaan kirjailijalle tuki ja turva. Hän on kiinnostunut kirjoittajan tekstistä ja haluaa tehdä siitä parhaan mahdollisen, Supinen kuvailee.

Esikoisteos hämmensi

Miina Supisen kirjailijanura sai melko lentävän lähdön, sillä hän sai kustantamolta puhelun vain kymmenisen päivää sen jälkeen, kun oli laittanut käsikirjoituksen postiin. Kun esikoisteos Liha tottelee kuria lopulta oli kansissa, tuoreen kirjailijan olo tuntui epätodelliselta.

– Oli aika hämmentynyt olo. En ollut koskaan ajatellut, että minusta tulisi kirjailija.

Sekä Miina Supinen että kustannustoimittaja Jussi Tiihonen kannustavat kirjailijaksi haluavia olemaan kärsivällisiä ja rohkeita.

– Ei kannata pelätä omaa ääntä ja tarinaa, sillä ne ovat juuri se kiinnostava asia. Ja sitkeyttä vaaditaan, sillä minkä tahansa hyvän tekstin tekeminen vie aikaa, Supinen muistuttaa.

Jussi Tiihonen antaa myös käytännön vinkkejä: kustantamoille kannattaa lähettää vain kokonaisia käsikirjoituksia, sillä parhaallakaan idealla ei saa vielä kustannussopimusta. Käsikirjoitusten ei tarvitse olla viimeisen päälle hiottuja, mutta tarinan pitää olla valmis.

– Tervetuloa alalle. Kirjailijan työ on yksi maailman yksinäisimmistä töistä, mutta herra paratkoon – se on parasta, mitä on.

Miina Supisen kirjat

Liha tottelee kuria, WSOY, 2007

Apatosauruksen maa, WSOY, 2010

Rautasydän (romanttinen jännitysromaani yhdessä Anne Leinosen kanssa, 2011)

Orvokki Leukaluun urakirja, WSOY, 2013

Säde, WSOY, 2013

Liha tottelee kuria

Tätä kirjaa kutsutaan vuosituhannen hauskimmaksi esikoisromaaniksi, ja näin voi todella sanoa. Kirjassa kuvataan Silolan perhe-elämää, joka poikkeaa tavallisesta. Isä on kuuluisa kapellimestari ja äiti sisustussuunnittelija. Vanhemmat eivät kiinnitä huomiota lastensa toilailuihin. Astra-tyttären seksiseikkailut sm-maailmassa tai Silmu-pojan steroidien käyttö jäävät heiltä huomaamatta.

Tarina kulkee vauhdikkaasti ja lukijaa viedään kuin pässiä narussa. Ennalta arvattavaa kirjassa ei ole mikään, koska mitä vaan voi tapahtua. Silti tämä ei ole mikään fantasiaseikkailu, vaan todentuntuinen kuvaus erään perheen elämästä.

Loppua kohden vauhti vielä kiihtyy, ja loppuhuipennus kasaa palaset kohdalleen.

 

 

 

 

Säde

Koska esikoinen oli niin hulvattoman hauska ja kivasti kirjoitettu, odotukset olivat korkealla tätä kirjaa aloittaessa. Tässäkin on oudolla tavalla poikkeava tarina, mutta se menee paikoitellen jo epäuskottavaksi.

Päähenkilö Säde seikkailee kummallisessa metsäihmisten yhteisössä. Hän on hyvin vapaamielinen ja harrastaa seksiä kahden eri miehen kanssa. Kolmiodraamasta ei ole kyse, vaikka niin takakannessa sanotaankin.

Säde on ateisti mutta kiinnostunut muun muassa näiden metsäihmisten toiminnasta, joka menee välillä ihan överiksi. Sekava on ehkä oikea sana kuvaamaan tätä kirjaa. Lukija ei oikein pääse kärryille henkiöiden mielenmaisemasta, mutta ehkä se on tarkoituskin. Toivottavasti kuvattu kultti on kirjailijan keksimä.