Julkaistu: 1.2.2010
Yritysblogi piristää viestintää
Nettisivustot ovat usein ilmeettömiä ja etäisiä. Jos yritys perustaa blogin, se antaa itsestään heti inhimillisemmän vaikutelman.
Blogille ei ole aivan yksiselitteistä määritelmää, vaikka meillä jokaisella lienee jonkinlainen käsitys siitä, millaista nettitekstiä kutsutaan blogiksi.
Blogissa voi julkaista tekstiä, kuvaa ja multimediaa. Kirjoitukset julkaistaan aikajärjestyksessä niin, että uusin on ylimpänä. Lukijat voivat kommentoida kirjoittajan tekstiä, mistä syntyy välillä mehevä viestiketju.
Uusia blogeja syntyy tuhka tiheään, ja jotkin jäävät yhden kirjoituksen tähdenlennoksi. Kuka tahansa voi periaatteessa perustaa blogin. Suosituimpia blogeja ovat ehkä erilaiset muoti- ja stailauskirjoitukset, joissa kirjoittaja esittelee omia asukokonaisuuksiaan.
Uusi ulottuvuus
Yritykset ovat lähteneet vasta nihkeästi bloggaamaan. Sanoma- ja aikakauslehtien sivuilla näkee melko yleisesti useampiakin blogeja, mutta muilla yritysten nettisivuilla blogeja tulee harvemmin vastaan.
Verkkoviestinnän kouluttaja Anja Alasilta on vahvasti sitä mieltä, että bloggaaminen sopii mainiosti myös työelämään. Hän esittelee tuoreessa kirjassaan Blogi tulee töihin, miten yritykset voivat hyötyä blogeista.
Nettisivuilla on usein valtava määrä tekstiä, jota läheskään kaikki vierailijat eivät lue. Sivustolla liikkuminen pitää tehdä mahdollisimman vaivattomaksi. Etusivulla oleva blogi voi houkutella omaperäisellä tyylillään ja antaa yrityksestä uudenlaisen kuvan.
Blogin avulla saa viestin perille nopeasti juuri siinä muodossa kuin haluaa. Vaarakin nopeassa julkaisussa piilee: täytyy olla tarkkana sanoissaan.
Ennen kuin blogia lähtee perustamaan, on hyvä varata aikaa huolelliselle suunnittelulle. Yksi vaihtoehto aloittaa bloggaus on kokeilla sitä ensin intranetissa ja katsoa, miten se toimii. Intraa lukevat vain yrityksen työntekijät, joten sinne voi kirjoittaa vähän vapaammin. Jos yritys on iso, työntekijät ovat mielissään johtoportaan bloggailusta, jossa ihmisistä välittyy aivan uusi ulottuvuus.
Suuntaviivat
Koska yksityisten ihmisten blogeja on pilvin pimein ja monissa niissä kerrotaan mitä henkilökohtaisimmista asioista, blogit saatetaan mieltää hömpäksi. Hömppä ei kuulu yritysten viestintään. Sisältö riippuu kuitenkin kirjoittajasta. Ei kannata antaa ihan vapaita käsiä blogien kirjoittajille, vaan määritellä, mistä tai miten voi kirjoittaa julkisesti.
Jos yrityksessä ei ole sovittu blogipolitiikkaa, se täytyy ensin luoda. Tekniikka määrittelee raamit, millainen blogialusta on. Voiko lisätä myös kuvia? Voiko tekstiä kommentoida?
Suunnitteluvaiheessa pitää myös miettiä, ketkä kaikki kirjoittavat blogia ja kuinka usein ne ilmestyvät. Kuvaava nimi blogille jää lukijoiden mieleen ja innostaa lukemaan.
Etukäteen on hyvä kasata valmiiksi aiheita, joista tulee kirjoittamaan, ettei kirjoittaminen lopahda siihen, kun ei keksi, mistä kirjoittaa.
Kirjoitustyötä helpottaa se, että varaa kalenterista aikaa blogille. Hyvä teksti ei synny kerralla. Kirjoitusta pitää ensin luonnostella, sitten kirjoittaa ja lopuksi viimeistellä. Sekin täytyy päättää, saako blogin julkaista heti vai tarkistaako työpaikalla joku sen ensin.
Omalla tyylillä
Työelämän blogin ei tarvitse välittää vain hyvää tuulta. Se voi pureutua nasevasti johonkin ongelmakohtaan, kun kirjoittaja muistaa, ettei mustamaalaa työpaikkaansa. Toimittajat seuraavat myös blogjeja ja voivat saada niistä juttuaiheita tai lainata tekstejä suoraan.
Blogikirjoittaja palvelee lukijaa, kun teksti on kiinnostavaa ja hyvin kirjoitettu. Tylsää asiakirjoittamisen tyyliä ei tarvitse noudattaa, vaan blogissa on lupa olla vapaamuotoisempi ja herkutella sanoilla. Moni kirjoittaja nousee aivan uudelle tasolle ja löytää oman tyylinsä. Kirjoitustaitoja on hyvä hioa koko ajan.
Mielekkäintä on, jos blogi herättää keskustelua. Asiakkaat voivat kirjoittaa kärkeviä kommentteja, joihin on aina syytä vastata. Parhaassa tapauksessa yrityksestä tulee läheisempi ja sen kanssa on mukava keskustella, kun vastassa ei ole vain staattista ja etäistä tekstimassaa.
Lähde: Anja Alasilta, Blogi tulee töihin, Infor
www.blogituleetoihin.fi