Julkaistu: 4.1.2010
Laadi hyvä ansioluettelo
Työpaikkaa hakiessa tarvitsee osata laatia myyvä hakemus ja kattava ansioluettelo.

Esimerkissä on käytetty vakioasettelua ohjeellisesti ja kerrottu tarkasti oma osaaminen ja työhistoria. Lataa pdf ![]()
Vaikka työpaikan hakeminen sähköisesti onkin lisääntynyt, tarvitaan edelleen hakemus ja ansioluettelo, joilla kuvataan omaa osaamista.
Työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämässä verkkopalvelussa www.mol.fi sanotaan hakemuksesta näin:
”Hakemus on mainos sinun työpanoksestasi. Ainoaa oikeaa tapaa laatia hakemus ei ole.
Yleisesti ottaen on kuitenkin suositeltavampaa pyrkiä erottumaan sisällöllä kuin muodolla. Havainnollisesti esitetty osaaminen ja tekstistä huokuva motivaatio vievät sinua jo hyvän matkaa kohti haastattelua. Hakemuksen tulisi mahtua yhdelle sivulle.
Avoin hakemus eli markkinointikirje ei ole vastaus työpaikkailmoitukseen, vaan valitsemallesi työnantajalle lähetettävä kohdennettu osaamisesi mainos. Kunnolla toteutettuna avoin hakemus on erittäin toimiva työnhaun keino. Se edellyttää aktiivista seurantaa eli vähintäänkin soittoa työnantajalle.”
Mallihakemuksilla on vaaransa. Niitä kopioidaan liian suoraan, ja vaikutus voi silloin olla aivan toinen. Kerran eräässä oppikirjassa oli hauskaan tyyliin kirjoitettu hakemus, jonka työnhakija oli käyttänyt sellaisenaan, kun haki tiedottajan paikkaa. Sattumoisin tämä työnantaja oli itse kirjoittanut kyseisen oppikirjan mallin.
On siis paljon suotavampaa luoda itsensä näköinen hakemus, jota voi muunnella sen mukaan, mitä paikkaa hakee, kuin kopioida valmiita malleja. Tekstiä voi toki luetuttaa ystävällä ja pyytää kommentteja. Jos toistuvista hakuyrityksistä ei pääse edes haastatteluun, voi miettiä, jos vaihtaisi hakemuksen tyyliä.
Kaikki oleellinen ansioluetteloon
Ansioluetteloon kerätään kaikki tarvittavat tiedot helposti luettavaan muotoon. Tätäkin asiakirjaa voi varioida haettavan paikan mukaan.
Www.mol.fi-nettisivuilla sanotaan ansioluettelosta seuraavaa:
”Ansioluettelon tehtävänä työnhakuasiakirjojen välisessä työnjaossa on toimia "tuoteselosteena". Hakemuksen mainostekstiä täydennetään teknisillä tiedoilla ja yksityiskohtaisemmilla faktoilla.
Ansioluetteloon kootaan yksilöllisesti tiivistetyssä muodossa vähintäänkin henkilö- ja yhteystiedot, koulutustausta ja työhistoria. Mielellään se saa sisältää myös muita tietoja, kuten kielitaidon, atk-valmiudet, luottamustoimet, harrastukset, julkaisut, erityistaidot jne.Ansioluettelon tulisi pituudeltaan pysyä 1–3 sivun välillä.
Ansioluettelon sijasta käytetään usein termiä CV (Curriculum Vitae = "elämän kulku"). Jos niiden välillä haluaa nähdä eroa, on se ehkä siinä, että CV on laveammin kertova ja ansioluettelo nimensä mukainen lista. Termien käyttö on nykyään käytännössä hyvin sattumanvaraista."
Kun kerran laatii itselleen kattavan ansioluettelon, se on valmiina, jos työnhaku on yhtäkkiä edessä. Ansioluettelon laatimiseen kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa, koska se maksaa varmasti itsensä takaisin.
Hyvässä ansioluettelossa on kaikki tarvittavat tiedot, ja sitä on helppo silmäillä. Mukaan voi lisätä myös kuvan itsestään. Haettavan paikan mukaan voi korostaa osaamistaan.
Vakioasettelusta eli asiakirjastandardista on apua, kun tekee ansioluetteloa. Toisenlainenkin asettelu käy, kunhan tiedot löytyvät vaivattomasti.