Julkaistu: 1.12.2010
Koukuttavat mediatekstit
Monet ovat keinot, joilla lukija houkutellaan lukemaan lehtijuttuja. Hyvä teksti imaisee mukaansa huomaamatta.
Marketta Rentola kertoo kirjassaan Vaikuta mediassa, minkälaisia kirjoittamistapoja lehdissä on käytössä. Lehdet haluavat tarjota lukijoilleen kiinnostavaa ja houkuttelevaa sisältöä, koska ilman lukijoita ei ole lehteä. Monenlaiset keinot ovat sallittuja, kun lehtijutuista tehdään koukuttavia.
Media pyrkii herättämään keskustelua, siksi se esittää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
− Kun puhutaan suhteista, puhutaan myös tunteista. Media haluaa herättää tunteita, sillä olivatpa ne kielteisiä tai myönteisiä, ne pitävät yleisön viestinten piirissä. Viestimen pitää ärsyttää, yllättää tai lohduttaa, jotta se kiinnostaisi, Rentolaa sanoo.
Otetaanpa käsittelyyn muutamia juttutyyppejä ja katsotaan, miten niiden sisältö on rakennettu.
Uskottava uutinen
Uutinen noudattaa kaavaa, jossa tärkein asia kerrotaan ensin. Jo otsikossa on kaikki oleellinen. Uutisen alussa vastataan kysymyksiin mitä, missä ja milloin. Sitten jatketaan kuka, miksi ja miten, jos nämä asiat tiedetään.
Lisätietoja kerrotaan käyttämällä takautumia. Jos aiheena on yökerhon tulipalo ja on kerrottu vahingoista, takautumassa voidaan kuvata, kuinka talon asukas on herännyt valtavaan pamaukseen. Muita takautumia voivat olla aamulla töihin kulkeneet ihmiset, ravintolan työntekijät ja asiakkaat. Uutista voi laajentaa lopussa kertomalla yleensä ravintolapaloista, tahallaan tai tahattomasti syttyneistä, verrata paloja ajankohtaan tai lähiaikoina tapahtuneisiin tulipaloihin.
Uutisen muoto on usein sekava, koska sitä kirjoittaessa ei ole kaikkea tietoa saatavilla. Lukijat ovat tottuneet tällaisiin uutisiin, eivätkä puutu muotoseikkoihin.
Tietojen täytyy olla luotettavia, ja siksi kerrotaan käytetyt lähteet. Luotettavia ovat muun muassa viralliset asiakirjat, viranomaiset ja tiedeyhteisöt. Uutinen ei ota itse kantaa tapahtumiin, vaan usein esiintyy ilmaus silminnäkijöiden mukaan. Uutisen pitää olla puolueeton ollakseen uskottava.
Uutinen ei anna ohjeita, ei ilmaise kiihtymystä eikä ihailua. Sen tyyli on neutraali ja asiallinen. Lauserakenteet ovat yksinkertaisia. Passiiviin turvaudutaan usein, koska tekijää ei ole tiedossa: sammutustöitä jatketaan, asiasta kerrotaan aamulla lisää.
Minämuotoiset kirjoitukset
Marketta Rentola kutsuu pääkirjoitusta lehden emännäksi tai isännäksi. Se ilmaisee lehden arvoja ja pönkittää luottamusta. Hän kritisoi liian valjuja kirjoituksia, jotka alkavat samaan tapaan viittauksella ajankohtaiseen tapahtumaan, vuodenaikaan tai luonnonilmiöön. Sen sijaan reilusti omana itsenään esiintyvät ja suorasti puhuvat kirjoittajat saavat kiitosta.
Hyvässä pääkirjoituksessa keskitytään yhteen asiaan, ja sen kieli on konstailematonta ja elävää. Kirjoittaja valitsee sopivan näkökulman, viljelee ehkäpä huumoria, voi suututtaa tai vedota tunteisiin. Lukija saa uusia oivalluksia ja innostuu lukemastaan. Pääkirjoitus on aidosti päätoimittajan ja lehden näköinen.
Toinen minämuotoinen kirjoitus on kolumni, jossa kirjoittaja käsittelee jotain ajankohtaista aihetta. Käsittelytapa on henkilökohtainen, ja lukija tietää, kuka on äänessä. Kolumnin tarkoitus on hiukan ravistella lukijaa ja saada hänet pysähtymään. Liian mitäänsanomaton teksti ei ole kiinnostava.
Kolumnisti on usein hankittu värikkään persoonansa vuoksi, ja häneltä odotetaan myös rohkeaa tapaa kirjoittaa. Kolumnissa saa tuoda omia mielipiteitään julki ja herättää keskustelua. Vaikka kirjoitta näkyykin selvästi, teksti ei silti ole itsekeskeinen. Kolumni houkuttelee lukijan keskustelemaan.
Rentolan mielestä kolumnisteiksi päätyy paljon tylsiä kirjoittajia. Ei riitä, että henkilö on tunnettu, jos hänellä ei ole mitään sanottavaa. Virkamiehiltä syntyy harvoin terävää kolumnitekstiä.
Herkullinen henkilöjuttu
Ihminen on kiinnostunut muiden kaltaistensa tekemisistä. Tavis pääsee henkilöjutun kautta kurkistamaan julkkisten elämää ja vertaamaan sitä omaansa. Tarinat kiehtovat ja antavat lukijalle samaistumiskohteen.
Henkilöjutuissa haastateltava saa olla paljon äänessä ja hänen sanomisensa on pantu repliikkeihin, joissa on aitoja lausahduksia. Lukijalle kuvataan tarkasti julkkiksen ulkonäköä, haastattelupaikkaa, syömistä ja juomista. Näistä tulee tunne, että lukija on samassa paikassa. Juttu tulee lähelle.
Henkilöjutuista voi vielä erottaa erilaisia tyylejä ja muotoja. Syntymäpäiväjuttu näyttää, minkälainen on tämän päivän kolmekymppinen tai kuusikymppinen. Onko oma elämä mennyt samaan malliin? Olenko elänyt viisaasti? Henkilön vaiheista pyritään kertomaan suorasukaisesti tärkeimmät asiat ikäviäkään unohtamatta.
Kun valtakuntaan on saatu uusi missi, lupaava urheilija on vakuuttanut tuloksillaan tai merkittävään virkaan on nimetty huippuosaaja, kirjoitetaan tulokkaasta juttu. Siinä kerrotaan varovaisesti, mitä on tulossa ja mitä uudelta pestiltä odottaa.
Jos tulokas hoitaa hommansa hyvin, häntä haastatellaan lehteen useamminkin. Silloin juttua voidaan syventää ja se on jatkoa aikaisempiin kirjoituksiin. Voidaan kirjoittaa kunnollinen henkilökuva, jossa käsitellään tekojen ja tapahtumien lisäksi toiveita, pelkoja ja arvoja. Hyvin kirjoitettu henkilöjuttu voi muokata lukijan mielipidettä kyseisestä ihmisestä.
Monesti henkilöjutut toteutetaan minämonologina, jossa haastateltava kertoo omalla äänellään tarinaansa. Todellisuudessa haastattelu on tehty perinteisesti kasvokkain, mutta juttu on muokattu yhtenäiseksi yhden ihmisen minämuotoiseksi kertomukseksi.
Marketta Rentola, Vaikuta mediassa. Kirjoittamisen keinot tutuiksi, Kansanvalistusseura