Julkaistu: 1.11.2010
Kirjailijan kärsimykset
Taiteen tekeminen on raakaa työtä, jossa joutuu käsittelemään rankkoja tunteita. Maria Peuran omakohtainen kuvaus kirjailijan työstä on kaunistelematonta tekstiä.
Kuva: Heini Lehväslaiho
Kun Outi Nyytäjä oli lukenut ensimmäisen version Maria Peuran käsikirjoituksesta Antaumuksella keskeneräinen, häneltä lähtivät silmäripset, koska Peura oli kirjoittanut niin suoraa tekstiä.
− Olen laittanut tekstissä itseni likoon enkä vetäydy fiktion taakse, Maria Peura toteaa.
Julkaiseminen on viivästynyt, ja kirjailija pohtii, mitä järkeä on ryvettää itseään. Antaumuksella keskeneräinen käsittelee onnea, kauhua, häpeää, kuolemaa, kateutta, pelkoa, miellyttämisen halua ja kirjoittamisen hurmosta.
− En pysty luopumaan häpeästä, koska se on usein päällimmäinen tunne. Kirjoittajan työ on niin intiimiä, että sitä on hämmentävää jakaa. Minulla ei ole pyrkimystä päästä häpeästä eroon, vaan seuraan, milloin se nousee ja mikä sen viesti on.
Kirjailija tuskailee koko ajan tuotoksensa äärellä, onko se tarpeeksi hyvä.
− Onneksi on kustannustoimittaja, jonka kanssa saa työstää, korjata ja hioa tekstiä. Tarvitsen tätä dialogia.
Lopullisessa tekstissä lukija eikä kirjailija itse erota, mikä kohta on tehty hurmoksen vallassa tai mikä on tullut todella harmaan ankeassa tunnelmassa.
Peuran ensimmäinen teos, On rakkautes ääretön, kertoo kipeästä aiheesta pienen tytön näkökulmasta, kun häntä käytetään hyväksi.
− Minulla oli silloin huonot työolot, kirjoitin milloin missäkin ja aikaa oli rajallisesti, koska olin yksinhuoltaja. Kirjan valmistuminen oli kuin nopea ja kivulias synnytys.
Työn alla olevassa faktapohjaisessa kirjassaan Peura käsittelee kotiseutuaan, ”ahistavaa kyläyhteisöä”, jossa joutui elämään toisten armoilla eikä ollut kovin hyvä olla. Luonto oli mahtavaa ja siihen syntyikin tiivis suhde.
− Se ei ole mukavaa, että äiti tai isä tai muut läheiset lukevat kirjojani. He luulevat tunnistavansa niistä jotain, vaikka olen tarkoittanut asian aivan toisin.
Maria Peura on kiltti kympin tyttö, jolle säännöllisyys on tärkeää. Siksi hän itsekin hämmästelee sitä, että uusi kirja, jonka piti ilmestyä jo keväällä, on edelleen kesken. Taiteen tekemisen raadollisen puolen kuvaaminen ei ole herkkua.
− Ehkä se valmistuu marraskuussa.
Näyte kirjasta Antaumuksella keskeneräinen, Teos:
”Lukeminen on sisäänhengittämistä, kirjoittaminen uloshengittämistä.
Mykkyys.
Kirjoittaminen on kädenojennus. Se on avunhuuto. Se on tapa taistella, tapa etsiä huomiota. Tapa miellyttää. Kirjoittaminen on sisäistä vinkunaa, järjestyksen etsimistä tunteiden kaaoksessa. Kirjoittaminen on kuuntelemista. Maailman hahmottamista. Maailmojen hahmottamista. Kirjoittaminen on sillan rakentamista.
Mutta kun tarina on valmis, moneen kertaan kirjoitettu, hiottu, viimeistelty, minä en halua puhua siitä enää mitään. Kaikki on sanottu, pohdittu. Olen avannut keskustelun, ottanut siihen osaa, ja keskustelu on käyty loppuun, on tehty tarvittavat johtopäätökset, menty tunnemyrskyjen läpi, säilytty hengissä. On koettu seesteinen tila myrskyn jälkeen, jo vähän muisteltu koettua.
Kustannustoimittaja on ollut mukana matkalla, joku toinenkin lukija ehkä. Mutta kun teksti on valmis, kirjan kansissa tai näyttämöllä, se ei kiinnosta minua enää – ei enää siinä vaiheessa, kun olen tavoittanut Sinut. Sinä olet kuunnellut minua, katsonut minua, tuntenut minut, ja siinä vaiheessa minulla ei ole enää mitään sanottavaa. On vain kiitollisuus siitä, että sain käydä läpi kaiken tämän, sain mennä kärsimyksen läpi, sain oivaltaa ja nauttia. ”
Juttu perustuu Maria Peuran esiintymiseen Helsingin Kirjamessuilla 29.10.2010