Julkaistu: 1.11.2010

Huolla ääntäsi

Ääni on tärkeä osa persoonaamme. Niin kauan kuin ääni kulkee normaalisti, emme juuri kiinnitä siihen huomiota. Mutta heti kun jotain poikkeavaa ilmenee omassa tai toisen äänessä, se häiritsee.

Miellyttävä ääni soljuu vapaasti, ja sitä on mukava kuunnella. Kysyimme lokakuun lukijakilpailussa, kuka on hyvä puhuja. Ääniä saivat julkisesti esiintyvät, persoonalliset puhujat.

”Maarit Tastula. Oli juontamassa työkkärin seminaaria taannoin viime keväänä. Sai tilaisuuden toimimaan uskomattoman hyvin!”

”Maarit Tastulalla on lämmin ääni eikä hän koskaan nolaa haastateltavaansa.”

”Ensimmäisenä tuli mieleen Ben Furman, jolla on hyvin empaattinen tapa puhua ja saada yleisö tuntemaan itsensä huomatuksi, hauskakin hän on, mutta ei koskaan loukkaava.”

”Teuvo V. Riikonen, eipä ole yhtään tylsää puhetta pitänyt, vaikka asiaa on tullut paljon (tuusulalainen nuorisotyönohjaaja ja teologian maisteri).”

”Historioitsija FM Markus H. Korhonen (Oulu), osaa tuoda tapakulttuuria ja historiaa kivasti tarinoiden tutuksi.”

”Suomen ensimmäinen naispiispa Irja Askola.”

”Arkkipiispa Kari Mäkinen.”

”Riitta Uosukainen. Koulutus takaa laadun (äidinkielenopettaja).”

”Kirsti Mannisen kirjaesittelyjä ja muutakin kerrontaa kuuntelisi vaikka kuinka pitkään.”

”Vierumäellä työskentelevä Matti Heikkilä. Matilla on hieno taito ottaa tila haltuun ensimmäisestä lauseesta saakka. Hän puhuu lukeneella järjellä ja aidolla tunteella.”

”Martti Ahtisaari, hän puhuu selkeästi ja mielenkiintoisesti huumoriakaan unohtamatta.”

”Ilkka Kanerva esittää asiat kansantajuisesti.”

”Alexander Stubb on selkeäsanainen, rauhallinen ja miellyttävä puhuja.”

”Radio Suomen toimittaja Mika Saarelainen. Hän käyttää eloisaa kieltä, puhuu selkeästi ja hänen puheessaan on rytmiä. Hänen puheensa on sillä tavalla selkeää, ettei hän "niele" lauseitten loppuja. Hänen äänessään on myös iloa, mutta ei teennäistä positiivisuutta.”

”Juha Hurme, koska on niin karismaattinen ääni. Ja jututkin mielenkiintoisia (ohjaaja, kirjailija).

”Anja Snellman, rauhallinen ja asiallinen puhetyyli.”

”Peter von Bagh, kiinnostavaa tietoa omaava ihminen ja mielenkiintoinen ääni.”

Selkeää puhetyyliä arvostetaan, mutta myös kiinnostava esitystapa saa kehuja. Mukava on huomata, että edellä esitetyt puhujat ovat tyyleiltään hyvin erilaisia. He antavat oman persoonansa näkyä, mikä tekee heistä aitoja, ja siksi hyviä puhujia.

 

Ääni kertoo paljon

Kun ääni on kunnossa, sitä on helppo tuottaa ja miellyttävä kuunnella. Äänenkäyttöäkin pitää silti harjoitella ja äänielimistön kuntoa vaalia.

Äänestä voi huolehtia monin keinoin. Hyvä peruskunto ja terveelliset elämäntavat ehkäisevät myös äänihäiriöitä. Virkeän ihmisen ääni kantaa. Kannattaa välttää kurkunpään turhaa rasitusta, kuten yskimistä, rykimistä ja huutamista. Sen sijaan kaikenlainen hymistely, hyräily ja pehmeät äänet ovat suotavia.

Äänen tuottamiseen osallistuvat monet elimet ja tukiranka. Kurkunpäässä sijaitsevissa äänihuulissa syntyy perusääni. Se vahvistuu eli resonoi muun muassa rintakehässä ja nenäontelossa. Kun panee kätensä kylkiluiden päälle selässä ja hyräilee, äänen värähtely tuntuu siellä asti. Nenäontelossa on paljon tilaa, ja nuhan kuuleekin äänestä heti.

Äänestä voi päätellä paljon muitakin asioita: sukupuolen, vireystilan, persoonallisuuden, iän. Ääni läpäisee myös tunteet. Ilo kuuluu äänestä samoin kuin kiukku viha tai ärtymys.

Tavallisissa arkipäivän keskusteluissa ääni tulee usein luonnostaan. Terve ääni kestää myös vaativammat äänenkäyttötilanteet, kuten puhe-esityksen, huutamisen tai ääneen lukemisen. Jos rasitus jatkuu pitkään, on selvää, että ääni väsyy.

 

Äänihäiriö

Poikkeava äänenlaatu on usein merkki äänihäiriöstä. Häiriintyneellä äänellä ei pysty puhumaan kovempaa, sillä ei voi laulaa ja ääni voi loppua kokonaan. Puhuminen on työlästä, ja kurkussa voi tuntua pistelyä, kutinaa, palan tunnetta ja muita epämiellyttäviä tuntemuksia. Tällainen ääni on usein karhea, nariseva, vuotava, käheä.

Kurkunpääntulehdus on yleisin äänihäiriön syy. Tulehdus menee yleensä ohi äänilevolla muutamassa päivässä. Ammattipuhujien tai -laulajien yleinen äänihäiriö on äänihuulikyhmyt, jotka aiheuttaa liian suuri rasitus.

Äänihäiriöitä tutkivat foniatrian tai korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärit.

 


Äänen avaus

Lyhyet äänenkäyttöharjoitukset ovat paras keino ehkäistä äänihäiriöitä.

  • Rentouta ylävartalo. Kurota käsiä ylös ja venyttele. Kallista päätä varovasti molemmille sivuille ja sitten eteenpäin. Taivuta ylävartaloa hitaasti alas ja nouse varovasti ylös.
  • Harjoitusten aikana kurkussa ei saa tuntua epämiellyttävältä. Jos näin on, harjoitukset tehdään väärin tai sitten kurkunpäässä on jotain ongelmaa.
  • Haukottele ja huokaise. Toista muutaman kerran.
  • Hymähtele lyhyesti myönteisillä sävyillä monta kertaa.
  • Hyräile huulet kevyesti yhdessä. Älä pidä hampaita yhdessä. Aloita korkealla äänellä ja liu’uta ääni matalaksi. Toista muutaman kerran.
  • Jatka hyräilemällä lempisävelmää tai jotain renkutusta.
  • Tärisytä kielen kärkeä, rrrrrr, lyhyesti muutaman kerran.
  • Lauleskele tai puhu rennosti. Voit käyttää tervehdyssanoja: Moi, Hyvää huomenta, Mitä kuuluu?

 

Lähde: Eeva Sala, Marketta Sihvo ja Anneli Laine, Ääniergonomia. Toimiva ääni työvälineenä, Työterveyslaitos