Julkaistu: 1.4.2010
Hauskoja tuotenimiä
Edellisessä lukijakilpailussa pyydettiin lähettämään hauskoja suomalaisia kauppojen, liikkeiden, tuotteiden tai tavaroiden nimiä. Ja tulihan niitä.
Ohikulkijoiden huomion kiinnittävät erikoiset ravintoloiden ja yritysten nimet. Niihin saattaa liittyä mukavia muistoja ja kutkuttavia tarinoita. Omaperäinen nimi jää helposti mieleen ja erottuu joukosta.
Ärjy-pastillin nimi hiveli korvaa
Yritysten nimet, jonka pohjana on jokin sanonta, sanaleikki tms. ovat hauskoja. Esimerkiksi MTV3:n Huomenta Suomen juontajalla Sanna Kiiskellä on yritys nimeltään Vastarannan Sanna Kiiski Oy.
Aamuisin bussilla kulkiessani aina hämmästelen Helsingin Kampissa sijaitsevaa Kampin Pippuri -liikettä. Miten ihmeessä se on mennyt läpi? Naurattaa :)
Halpala − entinen kangaskauppa Tampereella.
Parturi-kampaamo Hius-Haus Orimattilassa, kahvila Olokorjaamo jossain Helsinki−Mikkeli välillä.
Pub Olokorjaamo on aika hauska, Juvan ja Mikkelin välillä.
Muistan joskus nähneeni Mikkelin seudulla pubin nimeltä Olokorjaamo.
Pottuvoitööti (puolukkasurvin tai sen kaltainen puunuija, jota käytetään mm. perunoiden survomiseen perunamuusia tehdessä, sana taitaa olla Pudasjärven suunnalta).
Hassisen kone oli aikoinaan kodinkoneliike Joensuussa, josta Ismo Alanko ja kumppanit ottivat nimen rock-yhtyeelleen.
Aikoinaan oli sellainen liike kuin Hassisen kone! Taisi tulla samannimisen soitin- ja lauluyhtyeen kanssa nimestä jotain kinaa???
Taikapilvi-liike (myy kai äitiysvaatteita).
Rovaniemellä oli pubi nimeltään Ylityö.
Neste on hauska ja kuvaava.
Olen vuosia, vuosikymmeniä, ihmetellyt minkä saunan lauteilla (ja millä juomilla terästettynä) miesporukka (naisia tuskin on tuolloin ollut mukana.. tuolloinkaan) valitsee yrityksen nimeksi Neste. Ellei yhtiö sitten ole ollut tosi nesteessä tai joku saunojista, tai kaikki. Ja kuinka tästä sanasta sittemmin on tullut menestyvää yhtiötä tarkoittava, kansainvälinen huippuyritys. Neste. Hauskaa.
Kuntosali Gym Lihatehdas, Leppävirralla sijaitsevan kuntosalin nimi.
Levykauppa Äx.
Vispilänkauppa tuli vastaan Heinävedellä muutama vuosi sitten, luostarissa käydessä.
Turussa oli kymmenisen vuotta sitten grillikioski nimeltään Namu Nakki, se herätti hilpeyttä.
Oulussa on pubi nimeltänsä Heinäkenkä; virkistävä poikkeus kaiken maailman vieraslainojen joukossa!
Kuulemma ennen vanhaan oli keksimerkki nimeltä Rape, yritettiin Ameriikkaankin viedä...
Ennen Sallassa oli sellainen baari kuin Äteritsiputeritsipuolilautatsibaari.
Ainakin vuoteen 2006 toimi tuolla pohjoisessa Äteritsiputeritsipuolilautatsibaari. Jos ei hauskaa, niin ainakin pitkäääää.
Vierailimme lapsuudessani Juuassa ja jäi pieneen mieleeni siellä olleen kauppa, jonka nimi oli Kukka ja Hattu.
Hipsutin, päänhierontalaite. Törmäsin nimeen kampaamossa.
Aholaita, aikoinaan halpaputiikki. Mainos oli mieleen jäävä, iskulause: käyn Ahonlaitaan, ilman paitaa.
Aikoinaan oli Helsingissä eräällä puolitutulla naisella kaksi naistenvaateliikettä. Niiden nimet olivat Flirtti ja Syrjähyppy!! Minusta erittäin hauskat ja mieleen jäävät nimet.
Tamperelainen kiinteistönvälitystoimisto: Köyhä & Poika.
Kysyin eräältä ystävältäni, että mistä hän löysi miehensä. Hän vastasi, että Ukonselästä. Ko. ravintola on Kolhossa.
Virkkuukoukkunen on Lappeenrannassa.
Rustoopuori.
En tiedä, onko se edes hauska, muistan lapsuudesta puuropaketin, joka oli Sari nimeltään, historiaa sille en tiedä.
Olin nuorena tyttönä töissä kirjakaupassa nimeltä Kansankulttuuri Helsingissä. Paikka myi suomalaista, eurooppalaista ja maailmanmusiikkia levyinä sekä kirjoja laidasta laitaan. Nimi sopi erinomaisesti kyseiselle kaupalle. Valikoimissa oli kaikelle kansalle tarkoitettua monipuolista kulttuuria ja lukuisia teoksia, joita ei saanut muualta, joten asiakaskunta oli ilokseni kaikenikäistä, monenrotuista ja kansalaisuudeltaan lukuisaa, enimmäkseen kyllä suomalaisia kirjallisuudesta kiinnostuneita ihmisiä, joukossa myös muusikoita, näyttelijöitä ja muuta luovaa porukkaa. Jäi mukavia muistoja henkilökunnasta ja asiakkaista!
Mak-Kone Oy. Minusta nimessä on jotain hykerryttävää. Yrittäjän nimi on Makkonen ja useinhan puhekielessä jää viimeinen n lausumatta. Lisäksi nimi kertoo loistavasti, että kyse on koneiden kanssa puuhastelusta.
Laatta-Leevi, Jyväskyläss. Tuo mieleen kyllä aivan muuta kuin kaakeloinnin.
Jossain Pohjois-Suomessa, muistaakseni Pulkkilassa, oli ennen liike (Pulkkilan) Kukka ja kivääri.
HEPS (Liike Anttilan paikalla 1970-luvun lopulla). Meille nimilyhennys tarkoitti Huomasitko Että Petimme Sinut.
Prahassa on kylpylä, jonka nimi on Homola.
Täytyypä kertoa teille, että ostimme joskus kymmeniä vuosia sitten vanhan kaupparakennuksen, jossa oli juuri lopetellut Lahden Osuuskaupan liike. Emme kiinnittäneet paikan nimeen sen enempää huomiota, mutta hauskoja tilanteita tuo nimi myöhemmin sai aikaan. Linja-autolla matkustavat vieraat olivat ilmoittaaneet kuskille, että jätä meidät pois siinä Rahapajan luona, jolloin kuski oli ollut äimänkäkenä ihmetyksestä, että missäs se sellainen on. Lukuisat kerrat olemme saaneet selitellä, miksi olemme nimenneet paikkamme näin erikoisesti, mutta loogistahan se on ollut, kun kyseessä on ollut kaupparakennusta varten aikoinaan LOK:n ostamasta tontista. Rahapajassahan sitä rahaa tahkotaan.
Turussa toimii sähköasennusyritys Sähkökatko. Yrityksellä on pakettiauto, jonka kyljessä nimi lukee isolla.
Samperin savotta. Ravintolan nimenä tosi hauska, koska sen nimen muistaa hyvin. Se jää hauskalla tavalla mieleen. Toinen ravintola on Siberia, jossa olin töissä ja Siberia opetti.
Makasiini, kaupan nimi Raahessa 1980-luvulla.
Satakuntalainen ohjelmatoimisto on nimeltään Laululintunen.