Julkaistu: 1.9.2010
Aku Ankka opettaa
Suomen suosituin sarjakuvalehti on kiistatta Aku Ankka, jolla on 1,3 miljoonaa lukijaa. Sen kieli on saanut kehuja, vaikka arvomaailmaa onkin kritisoitu.
Aku Ankan ensimmäinen näytenumero ilmestyi Suomessa joulukuussa vuonna 1951, ja sitä myytiin yli 30 000 kappaletta. Lähes kuusikymmenvuotisella taipaleellaan lehti on saavuttanut vakaan aseman. Aku Ankkaa lukee viikoittain yli miljoona ihmistä, ja se on Suomen suurin viikkojulkaisu.
Suomalainen Aku Ankan toimitus valitsee sarjakuvat tanskalaisen Egmont-kustantamon Disney-tuotannosta. Käännöstyössä on toimituksen lisäksi mukana freelancetoimittajia.
Tunnustusta kielestä
Lehdessä käytettyä rikasta suomen kieltä on kehuttu, ja vuonna 2001 se sai Helsingin yliopiston Kielihelmi-tunnustuksen:
”Vuoden 2001 kielihelmen Aku Ankan sivuilla suomen kieltä käytetään esimerkillisen luovasti ja persoonallisesti koko kielen ilmaisuvaroja hyödyntäen. Huolellisesti harkittuja ovat paitsi nimet ja sanonnat myös aivan tavallinen replikointi: "Älä vielä vajoa murheen alhoon!", "Ounastelimme jotain tämän tapaista, joten varauduimme kaikkeen mahdolliseen." Aku Ankkaa ei pelkästään käännetä suomeksi, se kirjoitetaan suomeksi ja kotoutetaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Kun koivuniemen herra tanssii saksanpolkkaa ankanpoikien pieksämäellä, televisiosta tulee Uutiskuono ja Aku kuuntelee Antti Relaa, ei suomen kielellä ole pelkoa englannin ylimarssista. Suomen kielen laitos haluaa nostaa esiin sen arvokkaan työn, jota lehden toimittajat ovat tehneet suomalais(las)ten kielitajun kehittäjänä.”
Suomen kielen professori Lari Kotilainen ruoti Aku Ankan blogissa sarjakuvan kieltä. Hän totesi, että Aku puhuu vaikeita. Kotilainen testasi sanaston tuntemusta kahdella kouluikäisellä lapsella, jotka alleviivasivat yhden lehden viideltä sivulta kaikki sellaiset sanat, joiden merkitystä eivät tienneet. 9-vuotias löysi outoja sanoja 21 ja 12-vuotiaskin 10: arkkiveisu, joikua, joviaali, kuunaan, kyyttö, lehmihaka, lentsu, lotina, mullivainaa, partituuri, schlageri, tarpeisto, tekotähtönen, tositöllösoopa. Aku Ankan lukeminen ei kuitenkaan tyssää siihen, että seassa on uusia sanoja, vaikka ruotsinkirjan kanssa niin ehkä kävisikin. Kotilainen päätyy leikkimieliseen johtopäätökseen, että Akkaria lukemalla oppii monipuolista kieltä.
Kyseenalainen arvomaailma
1970-luvulla Aku Ankan maailmankuvaa tutkittiin ja sen asenteissa nähtiin toivomisen varaa. Aku Ankka oli suosittu lastenlehti, ja Ankkalinnan yhteiskunnalla oli keskeinen paikka lasten virikemaailmassa.
Lehdessä esiintyi lukuisia raakoja väkivaltakohtauksia, jotka olivat siirtyneet piirroselokuvista lehteen.
Ankkalinnan miljöötä kritisoitiin liian ihanteelliseksi, koska siellä ei näkynyt köyhiä ja rappeutuneita kortteleita. Pienituloinen Aku pystyi elämään modernissa talossa huolettomasti, eikä taloudellista hätää tunnettu.
Sukupuolirooliajattelu oli hyvin sovinnainen. Naishahmot olivat joko avuttomia tai noitia. Poikkeuksena oli Mummo Ankka, joka oli kuin ruutitynnyri.
Eri kulttuurien edustajat esitettiin kärjistetysti: kehitysmaiden ihmiset olivat paksuhuulisia neekereitä olkihameissa, latinot olivat laiskoja ja arabit epäluotettavia.
Karhukopla edusti työläisiä villapaitoineen, sinisine asuineen ja lippalakkeineen. Samalla se oli amerikkalaisten irvikuva kommunismista. Suurikokoisilla ja rotevilla Karhukoplan jäsenillä ei ole edes omia nimiä, vaan pelkät numerot rinnuksissa.
− Sarjakuvalehdessä on vikaa, jos siinä esiintyy väkivaltaa, taloudellista hyväksikäyttöä, tunteettomuutta ja sukupuolettomuutta, toimittaja toteaa.
(www.yle.fi/elavaarkisto, Arveluttava Aku Ankka)