Julkaistu: 1.8.2009
Suomen kielen juuret ovat idässä
Tuhansien vuosien saatossa kielemme on muovautunut huimasti. Silti meillä on edelleen käytössä kivikautisia sanoja. Tässä jutussa luodaan katsaus suomen kielen kehittymiseen.
Uralilainen kieliperhe | Katso kuva PDF-muodossa 
Kielten alkuperää ei ole pystytty selvittämään. Se tiedetään, että maapallolla on ollut elämää yli neljä miljoonaa vuotta sitten, mutta sitä ei tiedetä, syntyikö kieli usealla taholla erikseen vai ovatko kaikki maailman kielet peräisin samasta alkulähteestä.
Arkeologisten tutkimusten mukaan Suomessa on ollut ihmisasutusta jo 9 000 vuotta, mutta saviruukkujen palat eivät kerro, mitä kieltä niiden käyttäjät ovat puhuneet. Historiallis-vertailevan kielitieteen menetelmin on kuitenkin selvitetty Suomen varhaista asutusta ja täällä puhuttua kieltä.
Kivikautisia sanoja jäljellä
Suomen kieli kuuluu uralilaisiin kieliin, joita ovat samojedikielet ja suomalais-ugrilaiset kielet. Jälkimmäisiä puhutaan Suomen lisäksi Skandinaviassa, Itä-Euroopassa, Länsi-Siperiassa ja Keski-Euroopassa Unkarissa. Suomen lähin sukukieli on viro ja muita lähisukukieliä ovat karjala, vepsä, vatja ja liivi, joiden puhujia ei ole enää paljon jäljellä.
Nämä kaikki kielet ovat kehittyneet kantauralista, jota puhuttiin noin 4 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua Ural-vuoriston lähettyvillä. Kivikauden ajan heimot liikkuivat paljon saadakseen ravintonsa metsästämällä tai kalastamalla. Niinpä he levittäytyivät hyvin laajalle parin vuosituhannen aikana.
Arkeologit päättelevät löydösten, kuten asumusten ja kiviesineiden, perusteella, milloin niitä on käytetty. Kielentutkija vertailee sanan esiintymistä eri kielissä ja tutkii historiaa. Meillä on edelleen käytössä kivikautisia sanoja, kuten jousi ja nuoli, jotka kertovat tuon ajan metsästyskulttuurista. Kotieläimiäkin tunnettiin tuohon aikaan, koska käytössä olivat sanat koira ja porsas. Liikkumiseen liittyvät sanat ahkio, suksi ja soutaa. Ihmiset asuivat kodassa, jossa oli myös ovi.
Suomen kielen juuret ovat idässä, mutta kielessä on myös läntisiä vaikutteita. Suomalaisten esi-isät olivat kosketuksissa balttien kanssa, joilta on omaksuttu kalastamisen sanastoa: meri, lohi ja ankerias. Myös germaanien kanssa oltiin tekemisissä, ja heidän vaikutuksensa suomalaisiin oli hyvin voimakas.
Suomen kielessä on säilynyt ikivanhoja äännerakenteita, jotka muissa kielissä ovat ajan saatossa ehtineet muuttua jo moneen kertaan. Esimerkkejä tällaisista muinaismuistoista ovat sanat pata, pesä, kala, kota ja ilma.
Suomeen on muuttanut ihmisiä todennäköisesti joitain satoja vuosia ajanlaskumme jälkeen Suomenlahden eteläpuolelta eli Virosta. Kieli on siellä kehittynyt eri suuntaan kuin Suomessa. Tämä kieli on ollut myöhäiskantasuomea. Viron ja suomen eroja voi nykyään verrata ruotsin ja tanskan eroihin.
Myöhäiskantasuomi jakaantui sittemmin vielä itämerensuomalaisiin kieliin, joita ovat suomi, viro, karjala, vepsä, vatja ja liivi.
Kirjakieli kehittyy
1000-luvulla suomen kieli eli vain puhuttuina murteina eikä suomenkielisiä kirjoja ollut saatavilla. Vasta 1500-luvulla tulivat ensimmäiset painetut kirjat. Keskiajan Suomessa oli runsaasti latinankielistä kirjallisuutta, ja katolinen kirkkokin käytti vain osittain suomen kieltä.
Suomessa asui 1570-luvulla noin 300 000 ihmistä, jotka puhuivat suomen murteita. Aateliset käyttivät ruotsia, papit latinaa ja porvarit saksaa. Ensimmäiset painetut kirjat olivat pääosin uskonnollista kirjallisuutta, joka oli käännetty ruotsista tai latinasta. Kirjakielen perustaksi tuli Turun seudulla puhuttu murre, koska Suomen hallinto ja sivistys sijoittui Turkuun. Mikael Agricola rakensi suomen kirjakielen pohjan.
Vielä 1600-luvulla Suomen huomattavimmat henkilöt olivat kiinnostuneita suomen kielestä ja se oli seurustelukielenä yleinen. Mutta tilanne muuttui vähitellen, ja sadassa vuodessa sivistyneistö ruotsalaistui. Suomesta tuli rahvaan kieli.
Vasta 200 vuotta myöhemmin suomen kieli saavutti sivistyskielen mitat.
Elias Lönnrot edusti kieliopillisuuskantaa ja K. A. Gottlund kansankielisyyskantaa.
Murteiden taistelu
1800-luku oli merkittävää aikaa suomen kirja- ja puhekielen historiassa. Tavoitteena oli virallistaa suomen kielen asema ja taata kielelliset oikeudet suomenkielisille. Suomen kielen piti myös täyttää eurooppalaiselle hallinto-, opetus- ja kulttuurikielelle asetetut vaatimukset. Alkoi niin sanottu murteiden taistelu, jossa vallalla oli kolme erilaista suuntausta, jotka pitivät kiinni näkemyksistään.
Kieliopillisuuskanta perustui siihen käsitykseen, että kielentutkijan piti löytää ikuiset lait, jotka kieltä ohjaavat. Näitä lakeja etsittiin sitten milloin mistäkin. Kieliopillisuuskannan edustajat olivat sitä mieltä, että kieli menee pilalle, jos se muuttuu.
Edellisen näkökulman vastakohta oli kansankielisyyskanta, joka ihannoi aitoa kielenkäyttöä. Kolmas suuntaus oli puhdaskielisyyskanta, jossa taas kieli pyrittiin puhdistamaan vierasperäisistä aineksista. Tässä eri näkemysten kamppailussa selviytyi voittajaksi lopulta tiukka kieliopillis-puhdaskielisyyskanta, jossa kieli käsitettiin täydelliseksi järjestelmäksi. Kielenohjailulla pyrittiin parantamaan kieltä. Suomen kielen kehittäjät olivat altavastaajan asemassa, koska ruotsinkieliset valtaa pitävät suhtautuivat edelleen ynseästi suomen kieleen.
Kirjakielen pohjana säilyi Agricolan luoma länsisuomalainen pohja, mutta mukaan otettiin piirteitä myös itämurteista. Myös sanastoa uudistettiin, koska suomeksi ei voitu hoitaa tärkeitä hallinnon asioita. Tuolloin luotiinkin kirjakielen keskeinen sanasto siirtämällä murteista sopivia sanoja tai tietoisesti sepittämällä.
Kirjakielinen puhetapa
Suomea oli puhuttu 1800-luvulla pääasiassa kansan keskuudessa, mutta myös sivistyneistö tarvitsi sopivan puhekielen. Kun suomen kieli oli hyväksytty virka- ja opetuskieleksi 1863, myös kulttuurikodeissa alettiin puhua suomea. Tätä kieltä ohjattiin tiukasti, ja sivistyneistöä kehotettiin puhumaan mahdollisimman kirjakielistä suomea, koska murteet eivät sopineet heidän suuhunsa. Kouluissa pyrittiin järjestelmällisesti puuttumaan lasten murteelliseen puhetapaan ja ohjaamaan sitä kirjakielisempään suuntaan.
Eurooppalaisen mittapuun mukaan meillä puhuttiin harvinaisesti kahta eri kieltä: sivistyneistön opeteltua, tiukasti säädeltyä kirjakielistä suomea ja kansakielistä suomea, joka sai kehittyä omaan tahtiin.
Lähteinä käytetty:
Kielestä kiinni, toimittaneet Seija Aalto, Auli Hakulinen, Klaus Laalo, Pentti Leino, Anneli Lieko, SKS 1996
Suomen kielioppi, Pirkko Leino, Otava 1999
Kirjasuomen kehitys, Laila Lehikoinen, Silva Kiuru, Helsingin yliopiston suomen kielen laitos 1991
Kieli ja sen kieliopit, Auli Hakulinen, Matti Leiwo, Heikki Paunonen, Anneli Räikkälä, Pauli Saukkonen, Valma Yli-Vakkuri, Jan-Ola Östman, Irja Alho, Edita 1998