Julkaistu: 1.11.2009
Puhekielellä on oma kielioppinsa
Puhekieli ja kirjakieli ovat kaksi eri kielimuotoa, joita ei pitäisi sekoittaa toisiinsa. Se mikä on kirjakielessä kiellettyä, on puheessa täysin sallittua. Puheen tulkintaan on otettava mukaan myös ympäristö ja sanaton viestintä.
Kuvassa esitetty puheenpätkä näyttää kirjoitettuna vähän oudolta, mutta se voisi aivan hyvin olla todellisesta viestintätilanteesta.
Puhekieli saattaa kuulostaa korvaan täysin jäsentymättömältä sekamelskalta, mutta kun sitä on tutkittu tarkemmin, siitä löytyy tietyt lainalaisuudet. Puhekieltä tarkastellaan liian usein kirjakielen kautta, ja siihen verrattuna siinä on paljon puutteita.
Kielentutkijat ovat viime aikoina kiinnostuneet puhutun kielen tutkimisesta, onhan se aito ja elävä kielen muoto. Tyhjentävää esitystä puhekielestä on hankala laatia, mutta tutkijat ovat selvittäneet joitain yhteisiä piirteitä, jotka toistuvat.
Kun puhuttua kieltä tutkitaan sinällään eikä verrata sitä kirjakieleen, sen piirteissä havaitaan tiettyä säännönmukaisuutta.
Puhekielelle on tyypillistä, että se on hajanaista ja ennalta suunnittelematonta. Puhuja ei saa sanottua sanomattomaksi, vaikka välillä tekisi mielikin. Sen tähden puheitaan täytyy oikaista jälkikäteen ja tarkentaa ja selittää, mitä haluaa sanoa. Puhuja joutuu ottamaan huomioon muut puhujat ja mukauttamaan sanomaansa tilanteen vaatimusten mukaan. Puhe nojaa vahvasti tilanteeseen ja kaikkeen sen ympärillä tapahtuvaan.
Hajanainen puhe täydentyy tilanteen edetessä ympäriltä saatavista asioista ja muiden puheesta.
Puheeseen liittyy olennaisesti myös sanojen painottaminen, sävelkulku, eleet ja ilmeet, joilla täsmennetään sanomaa ja edesautetaan tulkintaa.
Lauserakenteet ovat puheessa yksinkertaisempia kuin kirjoitetussa kielessä. Puhuessa käytetään vähemmän lauseenvastikkeita ja alisteisia lauseita. Puheessa on paljon myös sellaisia muotoja, joita kirjakielessä ei käytetä.
Vaativa viestintätilanne
Puhe on sidoksissa aikaan ja dialogiin. Se etenee nopeasti, ja keskustelijat tulkitsevat toisten puhetta ennen omaa vuoroaan ja täydentävät keskustelua omilla kommenteillaan. Arkipäivän keskusteluissa ei niinkään ole ongelmia, mutta kun siirrytään työpaikoille ja neuvotteluihin, tilanne muuttuu hiukan vaikeammaksi.
Ryhmäviestintätaidot, kuten neuvottelutaidot, ovat vaativia keskustelumuotoja, koska niitä ei pysty täysin hallitsemaan, vaikka olisi valmistautunut etukäteen kuinka huolellisesti tahansa. Neuvottelutaitoja voi kyllä kehittää, mutta viestintä kulkee usein omia odottamattomia polkujaan.
Aina ei tule lainkaan ajatelleeksi, kuinka vaativasta tilanteesta on kyse, kun esimerkiksi työpaikalla keskustellaan palaverissa. Mukana on monta henkilöä, joista jokainen haluaa tulla kuulluksi ja sanoa oman mielipiteensä. Keskustelutilanteessa tulee ottaa huomioon neuvotteluhuone, muut osallistujat, aiheessa pysyminen, päätösten tekeminen ja niin edelleen.
Oman kannan perusteleminen ei ole kovin helppoa, jos on yksin eri mieltä. Etukäteen mietityt perustelut voivat tarvita tuekseen muita argumentteja. Neuvottelussa voi syntyä ristiriitatilanteita, joiden ratkominen vaatii aikaa ja taitoa. Puheenvuorot eivät jakaudu tasaisesti, aika valuu hukkaan eikä päätöksiä synny.
Taitava keskustelija huolehtii, että pysytään asiassa, hän huomioi muut ja havainnoi näiden viestintää. Hän tuntee ryhmänsä toimintatapoja ja pystyy ennakoimaan, mitä keskusteluissa tapahtuu. Hän osaa perustella kantansa ja vetää muut mukaan keskusteluun.
Omia ryhmäviestintätaitojaan voi petrata ainoastaan hakeutumalla muiden joukkoon ja keskustelemalla.
Tuplasti toistoa
Puhekielessä voi viitata samaan kohteeseen kahteen kertaan, kuten alla olevissa esimerkeissä kuvataan. Kun kuuntelee puhetta, huomaa, että tällainen rakenne on tuiki tavallinen. Harvalle tulee kuitenkaan mieleen kirjoittaa näin.
Se oli ihan karmee se hame.
Ne oli vähä ihmeissään ne sedät.
Se on niin hyvännäkönen toi Pete.
Tää on niin tylsää tää lukeminen.
Seuraavassa rakenteessa on alkuosa ikään kuin otsikko ja sitten virke jatkuu itsenäisenä. Tällaisen rakenteen selitys on siinä, että puhetta prosessoidaan koko ajan samalla kun puhutaan. Esimerkissä kerrotaan ensin, kenestä puhutaan ja sitten kuvataan, mitä he tekevät tai mitä heille kuuluu.
Se äiti ja tytär ne kävi yhdessä jumpassa.
Koira vaikka onkin jo ikäloppu sehän eniten huolenpitoo vaatii.
Omalaatuiset kysymykset
Kahteen kertaan viittaamista on myös kysymyslauseissa. Seuraavassakin esimerkissä on tavallaan kaksi kysymystä: Lähittekste ja miten.
Lähittekste miten aikasin pois sieltä?
Joskus kysymyslauseessa on vasta ihan lopussa kysymyslause, kun taas kirjoitetussa kielessä ei muodosteta kysymystä näin.
Sä tuut kotiin monelta?
Se on voittanu aikasemmin kui monta kultaa?
Puheessa yhdessä virkkeessä voi olla kaksi persoonamuotoista verbiä pronominin molemmin puolin. Tämäkin johtuu puheen prosessiluonteesta: sitä tuotetaan ja mietitään samaan aikaan. Puhuja käyttää sujuvasti kahden lauseen aineksia ja rakentaa niistä yhden lauseen.
Noi on aika paljo vapaaehtoistöissä häärää.
Tästä tytöstä tulee isona sellanen balettitanssija kehittyy.
Merkitykselliset pikkusanat
Puhekielessä pienilläkin sanoilla on iso merkitys, koska niillä voidaan viitata edellisen puhujan puheenvuoroon tai viedä keskustelua eteenpäin. Mut, ai, no, kato, ja, et ovat tärkeitä, kun käytetään puheenvuoroja.
Kato se on kreikkalainen. Onko se kreikkalainen vai? Ai se on kreikkalainen. Mut se on kreikkalainen.
Kuuntelija voi osoittaa kuuntelemistaan pienillä sanoilla ja näistä voi päätellä, miten hän on puhetta tulkinnut.
Joo, aijaaha, no, oho, ahaa
Puhekieltä tutkitaan tallentamalla aitoja keskustelutilanteita ja litteroimalla eli purkamalla ne kirjalliseen muotoon. Tällöin menetetään aina jotain. Keskustelijoiden äänensävy, tunnetila, eleet ja ilmeet eivät välity paperille asti.
Sanattomalla viestinnällä on iso merkitys kommunikoinnissa ja joskus riittää pelkkä katse, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Äkäinen tuhahdus on tehokas tapa välittää ärtymystä, eikä läheskään samaa vaikutusta ole, jos huutaisi pää punaisena. Ja myötätuntoa voi osoittaa lämpimästi halaamalla ilman sanoja.
Lähteet: Kieli ja sen kieliopit, Edita ja Äidinkieli ja kirjallisuus, Puhumisen vihko.