Julkaistu: 1.8.2009
Mitä äikästä jäi päähän?
Kysyimme kesän lukijakilpailussa, mikä on hauskin muisto äidinkielen tunneilta ja millaisia oppeja on jäänyt mieleen. Kiitos kaikista vastauksista, joita tuli runsaasti. Tässä on poimintoja vastauksista.
Ihan aina äidinkielen tunneilla ei ollut hauskaa.
”Hauskaa tai ei, mutta nuorena poikana kun kärsin änkytyksestä, niin vuoroluku luokassa oli hirveää.”
”Äidinkielen tunneista on jäänyt kauhukuvia tärisevistä käsistä ja äänestä, joka tarttuu kurkkuun esitelmiä pitäessä.”
”Muistan kielioppisäännöt, jotka oli kirjattu mustakantiseen vihkoon ja jotka piti osata vaikka keskellä yötä, juuri unesta herätettynä, huh huh.”
”Tuskallisia muistoja äidinkielestä. Olen 63-vuotias ja vasta opin, mikä on synonyymi.”
”Kalvoja kopioitiin jopa 30.”
”Äikkä on niin kuivaa, että astma tulee.”
Mieleenpainuvia muistoja ovat olleet ne, joissa opettaja on arvioinut ainekirjoitustaitoja.
”Opettaja sanoi: Mielenkiintoinen tämä sinun mielipideaineesi... Valitettavasti mielipiteesi ovat vääriä."
”Yleensä olin hiljainen tunnilla ja aineet oli täynnä punaisia merkintöjä, jos siskoni ei suorittanut oikeinkirjoitustarkastusta. Opettajakin ihmetteli, että miten taitoni voi vaihdella laidasta laitaan.”
Ainekirjoitus oli silti monen mielestä yksi hauskimmista muistoista, ja oli ilo päästä lukemaan oma aine luokan eteen. Myös hyvät arvosanat hivelivät itsetuntoa, ja niistä sai olla ylpeä.
”Ystäväni kanssa huomattiin lukion äidinkielen opettajan mieltymys vierasperäisiin sanoihin. Ennen ainekirjoitusta opettelimme muutaman tärpin, joita saattoi viljellä tekstissä. Kiitettävä numero oli taattu =o). Kielenhuolto pilkkusääntöineen on ollut intohimoni ja esimerkiksi Kielikukkasen kielikoulu antaa mainion tilaisuuden helpolla tavalla, vähän kerrallaan kerrata aiemmin opittua.”
”Olin 7. luokalla kansalaiskoulussa, kun sain toimia yhden tunnin ajan opettajan sijaisena. Kyseessä oli ainekirjoitusta. Silloin olin nopea kirjoittamaan ja sain auttaa toisia kertomalla esim. välimerkkien oikean paikan. Vielä nykyäänkin minua ärsyttää, jos huomaan lehteä lukiessani kirjoitusvirheitä.”
”Saatiin palautetta aineista ja kaverillani oli ongelmia kaksoiskonsonanttien kanssa. Hänen aineessaan luki monta kertaa olut.”
”Muistan aina rakkausnovellin, jonka kirjoitin äidinkielen tunnilla. Se sai ihan vanhan miesopettajan punastelemaan… Taisin olla liikaa lukenut Harlekiineja =)”
Kielioppi ei ollut parhaiden muistojen kärjessä, mutta kaikki eivät inhoa kielioppia, vaan sitä voi innostua ihan hillittömästi.
”Innostuin ala-asteella niin kovasti suomen kielen kieliopista, että joka perjantai neljännellä luokalla opettaja antoi minulle lisätehtäviä, jotta jaksoin odottaa viikonlopun.”
”Tykkäsin koulussa äidinkielestä jopa niin paljon, että kaverit ennen tuntia kyselivät minulta, miten olin kotiläksyn lauseenjäsennystehtävän ratkaissut.”
Hyviä muistoja on jäänyt myös runojen lukemisesta, luokan lehden tekemisestä ja näytelmien harjoittelemisesta.
”Hauskaa oli esim. yhteiset runoilut, eli yksi aloittaa ja toinen jatkaa riimissä.”
”Mukavinta oli tehdä haiku- ja tankarunoja.”
”Murrerunojen lausunta oli hillittömän hauskaa.”
”Hauskin muisto on, kun teimme luokan kanssa oman lehden.”
”Ex tempore näytelmät.”
”Äidinkielen tunnilla oli mukavinta kun tehtiin näytelmiä. Kalevala jäi aika hyvin päähän, sekä sijamuodot, niitä kun harjoittelimme vaikka kuinka paljon!”
Tunneilla on myös väitelty eri aiheista ja pelattu Aliasta.
”Hauskin on varmaankin Alias-pelin pelailut.”
”Hauskoja olivat väittelytunnit, kun kiisteltiin asioista ryhmittäin.”
Opettajan kehut, stipendi tai muut palkinnot ovat jääneet pysyvästi lämmittämään mieltä.
”Stipendikin taisi tulla.”
”Voitin sanakilpailun 5. luokalla, tietystä sanasta tai ryhmästä kirjaimia piti muodostaa uusia sanoja.”
”Olisikohan se ollut ala-asteen 1. tai 2. luokalla kun äidinkielen opettaja näytti muille minun vihkoani, jossa opeteltiin kirjaimia kaunokirjoituksella ja sanoi, että tästä voitte ottaa oppia. Nykyisin käsialani on kyllä jokseenkin lääkärimäinen, joten en kyllä ymmärrä, miksi silloin osasin kirjoittaa kauniisti.”
”Hauskin muistoni on yllätys, jonka opettajani järjesti. Hän piti kovasti aineiden kirjoitustyylistäni ja kehui niitä järjestäen joka kerta ja suositteli minua harrastamaan kirjoittamista vapaa-ajallani. Kouluvuoden lopussa hän piti pienen puheen luokassa ja ojensi minulle stipendin kirjakauppaan kirjallisista ansioistani! Muistan tuon hetken elävästi: se oli elämäni onnellisin päivä!"
Äidinkielessä opetetaan erilaisia muistisääntöjä, jotta tietyt asiat jäisivät paremmin päähän.
”Että, jotta, koska, kun... ym. vastaavat litaniat ovat jääneet päähän.”
”Riimi minä sinä hän.”
”Yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää.”
”Opeista ovat jääneet mieleen parhaiten erilaiset sanaleikit, kuten Sydämeen ei mahdu kahta ämmää ja Jos kirjoitat enään, vedän sinua nenään.”
”Opettajani opetti eron sille, mikä on ’silmiinpistävä’ ja ’silmiin pistävä’. Hänellä oli yllään räikeänvihreä hame, joka oli hänen mukaansa ’silmiinpistävä’ (totisesti myös minun mielestäni!), ja hän kertoi, että lusikka kahvikupissa voi olla ’silmiin pistävä’. Tämän muistan edelleen, vaikka kyseisestä äidinkielentunnista tulee pian kuluneeksi 15 vuotta.=)”
”Parhaiten äidinkielen tunnilta päähän on jäänyt seuraava riimi: Viikonpäivät, kaikki kuut, joulut sekä juhlat muut, asukkaat ja kieletkin pienellä me kirjoitamme lauseen keskellä jos on ne.”
”Inessa elasta illaan adelta ablalta allalle!”
”Äidinkielen opettajamme selvitti meille, miten lausutaan kieliopin mukaan nuorten suosiman yhtyeen nimi: aa cee salama dee cee.”
”Äidinkielen opettajamme sanoi: Ilmaiskaa ajatuksenne niin, ettei sitä ymmärrä oikein vain hyvällä tahdolla ja niin, ettei sitä ymmärrä väärin pahallakaan tahdolla.”
Oppitunneilta kerrotaan hauskoja tarinoita opettajista ja heidän menetelmistään.
”Hauskimmat muistot ovat varmaankin yläasteen äidinkielen tunneilta, jolloin katsoimme paljon kotimaisia tv-sarjoja, kuten Anna-Leena Härkösen Häräntappoase-romaaniin perustuvan sarjan sekä TV2:n maalaiskomedioita. Opettaja pysäytti videon vähän väliä ja kertoi mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämä oli sekä huvittavaa että ärsyttävää.”
”Äidinkielentunnilla piti sanoa järjestyksessä 1. oppilas A kuin antenni, 2. oppilas B kuin banaani jne. Oma vuoroni tuli ja sanoin vahingossa m kuin lautanen.”
”Hauskin äidinkielen tuntini oli ekaluokkalaisena, kun opettajamme vei meidät kotiinsa takan ääreen ja luki meille oppilaille satuja.”
”Tuntui hassulta, kun äidinkielen opettaja kertoi mitä ’vituttaa’ sananmukaisesti tarkoittaa − tämä jo 1970-luvulla ja ope punasteli.”
”Jouduin lukemaan Seitsemän veljestä kannesta kanteen ääneen (kertojan osat) koko luokalle. Myöhemmin äidinkielen opettajani sanoi, että hän näin halusi valmentaa minua tulevaan työhöni. Hän näki, että minusta tulee opettaja, ja niin tulikin − siitä on jo 30 työntäyteistä vuotta.”
”Sain yläasteella opettajaltani seinään valuvimman tyypin kyseenalaisen arvonimen. Kesken kirjastoluokassa olleen tunnin opettaja yhytti minut ja ihmetteli, ettenkö olekaan pois, hän kun oli merkinnyt minut poissaolleeksi. Tapani mukaan olin valunut kirjastoluokan peränurkkaan. Puolustuksekseni kerroin, että olin lukemassa hyllystä aiemmin löytämääni Jack Londonin Erämaan kutsua. Hiukan naurahtaen opettaja poisti poissaolomerkinnän, sillä olinhan kuitenkin osoittanut kirjallista harrastuneisuutta, vaikken ollutkaan ollut läsnä.”
”Hauskinta oli kun hyvin menneen tunnin lopuksi joskus perjantai-iltapäivänä opettaja teki taululle sanaristikon, ja kun sen sai valmiiksi oikein tehtyä, pääsi kotiin.”
Joskus oppimisen oivalluksia tulee vasta paljon myöhemmin oppituntien jälkeen.
”Kansakoulussa opeteltiin 60-luvun (olin 11 v) alussa superlatiiveja. En ymmärtänyt, miksi mukana oli lause ’Joulu juhlista jaloin’. Mielestäni se, että joulujuhlista tullaan kävellen, ei sopinut muiden lauseiden joukkoon. Jalo-adjektiivi ei ollut maalaislapsen sanavarastossa vielä silloin....Nyt suomen kieli on aika hyvin hallinnassa, ja joulu on juhlista jaloin. Mutta joulujuhlista tullaan edelleen jaloin, ehkä pikkujoulusta nelinkontin...”
”1. tai 2.-luokalla opettelin kaunokirjoitusta ja en saanut sitten mitenkään päähäni, että kaunolla kirjoitettaessa pitää olla kolme silmukkaa Ulla-nimessä. Aika kauan allekirjoitin itseni Ulaksi...”
Opettajista jää elämään kaikenlaisia legendoja, kuten seuraava:
”Parhaita äikäntuntien muistoja lienee, kun oikeasti ihana opettajamme papatti edessä jotain vaikeaselkoista, monipolvista asiaa sijamuodoista sun muista. Tarinalle ei tuntunut tulevan loppua koko kaksituntisena, ja oppilaitten tuskastuneiden ilmeiden innoittamana opettajamme heitti innostuneella äänellä: Eikä tässä vielä kaikki! Luokassa oli paljon mainoksia katsoneita ihmisiä ja vastaus tuli varsin nopeasti luokan perältä:"Lisäksi saatte hedelmäveitsisarjan." Opettaja helahti punaiseksi, ja luokka repesi totaalisesti. Siitä lähtien tämä juttu kulki mukanamme yläasteelta lukioon.”
Oikeinkirjoitusta: äidinkieli, äidinkielenopettaja tai äidinkielen opettaja, äidinkielen tunti