Julkaistu: 1.4.2009
Mä mistä löytäisin sen nimen?
Etunimen valitseminen vastasyntyneelle on haastavaa. Valitako perinteinen vai harvinainen? Minkälainen kirjoitusasu? Törmääkö lapsi kaimoihin joka paikassa?
Nimen antaminen lapselle on vaativa paikka, koska vanhemmat haluavat, että nimi sopii lapselle ja että se kuvaa jollain tapaa lasta. Jollekin on itsestään selvää, minkä nimen lapsi saa, mutta joku toinen voi tuskaantua, kun valinnanvaraa on niin paljon. Yksi asia ainakin on varmaa. Etunimet puhuttavat ihmisiä, ja pelkästään netissä käydään aiheesta vilkasta keskustelua.
Vuonna 2007 viisi suosituinta tytön ensimmäistä etunimeä olivat Ella, Emma, Aino, Anni ja Venla. Poikien viisi suosikkia olivat Veeti, Eetu, Aleksi, Elias ja Onni.
Yleisimmät etunimet vaihtelevat vuosikymmenittäin. Esimerkiksi 1980-luvun alkupuolella tyttöjen yleisimpiä nimiä olivat Heidi, Sanna, Hanna, Tiina ja Laura, ja poikien Mikko, Antti, Juha, Janne ja Ville. Jos mennään ajassa vielä kaksikymmentä vuotta taaksepäin, niin 1960-luvun alussa monet tytöistä saivat nimen Päivi, Tarja, Anne, Jaana ja Merja ja pojista Jari, Juha, Kari, Timo ja Ari.
Monet tavalliset nimet leimautuvat tietyn ikäpolven nimiksi, koska nimien suosio kestää yleensä aikansa ja sitten se hiipuu. Joistain nimistä tulee ikivihreitä, ja ne nousevat aika ajoin suosituiksi.
Suomen suosituin naisten ensimmäinen etunimi on Anna, jonka suosio oli suurimmillaan 1800-luvulla.
Liikaa kaimoja
Nimenantajat ovat valinnoissaan yllättävän yksimielisiä. 1900-luvun alun almanakoissa oli erilaisia nimiä miltei 400 ja vuosisadan lopussa melkein 800. Silti vastasyntyneille annetaan nimiä sadan yleisimmän nimen joukosta kunkin aikakauden suosikkien mukaan.
1980-luvulle asti kolmasosa syntyneistä pojista sai nimensä kymmenen yleisimmän pojannimen joukosta.
Esimerkiksi vuonna 1969 kärkinimen Mika sai seitsemän poikaa sadasta, kun vuonna 2002 kärkinimen Eetu sai vain kaksi poikaa sadasta. Vuonna 1969 samannimisyys on ollut suosittua, minkä monet Mikat, Markot, Jarit ja Juhat ovat huomanneet.
1960-luvulla alkoi jo häiritä se, että niin monia kaimoja tuli vastaan lastentarhassa, koulussa ja työpaikoilla. Kärkinimien suosio onkin tasoittunut huomattavasti 2000-luvulla.
Yksilöllisyys suosiossa
Kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana etunimen valinnassa on tapahtunut isoja muutoksia. Yhä useammat etunimet ovat yleistyneet ja omakielisiä nimiä on syntynyt. Maailman ja arvojen muuttuminen heijastuu myös etunimiin. Entiseen verrattuna vanhemmat etsivät yhä useammin uudenlaisia ja yksilöllisiä nimiä lapsilleen. Harvinaisesta nimestä ei tule yhteisöllisyyden tuntua, mikä taas seuraa siitä, jos useammalla on sama nimi.
Nimipäiväkalenteriin on lisätty uusia nimiä viime vuosina. Uusimpia tulokkaita ovat muun muassa Janna, Jonna, Janina, Janita, Jasmin, Kia, Minttu ja Pilvi, joita oli ennen 1970-lukua annettu vain noin kolmellekymmenelle tytölle. Ennen 1960-lukua yhtä harvinaisia olivat Janette, Joanna, Jutta, Milla, Mira, Mirka, Oona, Tia ja Titta, jotka löytyvät nykyään kalenterista.
Kun lapselle aletaan miettiä nimeä, oman ja edellisen sukupolven nimet hylätään, koska niihin liittyy niin vahvoja mielikuvia.
Perinteisiä nimiä suosivat perustelevat valintaa nimen tuttuudella ja yhteisöön liittämisellä. Uudet nimet saavuttavat suosion usein nopeammin mutta suosio myös hiipuu pian. Myös alueelliset suosiot vaikuttavat.
Tietyn aikakauden suosituimmat nimet vaikuttavat myös samantyyppisten nimien suosioon. Aili alkoi yleistyä 1870-luvulla Oulun ja Lapin lääneissä, ja varsinaista kulta-aikaa tälle nimityypille oli 1930-luku, jolloin lapset saivat nimiä Eila, Raili, Aila, Laila, Leila, Maila, Oili, Soile ja Raila.
Ohjeita nimenantamiseen
- Etunimiä saa antaa enintään kolme.
- Nimi ei saa olla sopimaton tai haitallinen.
- Nimen tulee noudattaa kirjoitustavaltaan kotimaista nimikäytäntöä.
- Apuna kannattaa käyttää Väestörekisterikeskuksen nimipalvelua.
- Pojalle ei saa antaa tytönnimeä eikä päinvastoin.
- Hyvä nimi voi olla yleinen tai harvinainen.
- Jos antaa lapselle yhdysnimen, kannattaa miettiä, käytetäänkö sitä kutsumanimenä. Pitkät nimet ovat usein arkikäytössä raskaita.
Keskustelua netissä
Meillä on ihastuttu nimeen Otto (tai ainakin isäntä on, pidän minäkin), mutta minua kammottaa, kiusataanko lastani myöhemmin ottolapseksi/ottopojaksi. Ainahan lapset vääntää nimestä kuin nimestä haukkumasanoja, mutta onko tuo liian helppo?
Ensimmäisen lapsen kohdalla oli onneksi nimet valmiina, koska ei se lapsi näyttänyt kyllä miltään nimeltä! No hänestä tuli Kaisa. Ja kaikkien erikoisten nimien keskellä esim. päiväkodissa hän on ainoa senniminen.
Hyvän kaverin pikkupojat on Kasper ja Oliver. Hienoja nimiä mun mielestä molemmat! Reippaan kuuloisia, ei mitään ekstraharvinaisia muttei yhtään liian yleisiäkään. Niin suomalaisia kuin kansainvälisiäkin.
Kärsin koko lapsuuteni erikoisesta nimestä, jota ei ollut muilla. Teini-iässä otin käyttöön nimen, jonka olisin halunnut, ja hieman isompana se lisättiin minulle kolmanneksi nimeksi, ja otin sen kutsumanimekseni. Omat lapseni saivat kauniit muttei niin kauhean erikoiset nimet. Nyt kun olen tulossa isoäidiksi, tytär on miettinyt tyttärensä nimeksi Aidaa. Minusta se on tavattoman kaunis nimi. Nykyäänhän ei enää kiusata, jos on erikoinen nimi, mutta silloin kun olin koulussa, muut olivat Merjaa ja Tarjaa ja Marjaa ja Paulaa ja Soilea.
Suomen kielen ammattilaisena minulta usein kysytään mielipidettä lapsien nimistä. Olen antanut ohjeen, että antakaa suomalaiselle lapselle sellainen nimi, joka lausutaan niin kuin kirjoitetaan, ettei lapsi aina joudu selittämään nimensä oikeinkirjoitusta. Jos nimeksi halutaan antaa vaikkapa Ada, niin se mielestäni tulisi myös lausua lyhyellä A:lla. Jos se halutaan lausuttavan pitkällä, olisi parempi silloin antaa nimi Aada. Että tällaisia kokemuksia Fiffiinojen, Yasminien, Ninojen ja Alexien opettajalta…
Meillä pojasta tuli Luka. Pitkään mietittiin Lukan ja Lukaksen välillä, mut päädyttiin Lukaan, kun siltä poika enemmän näytti ja nimen omistusmuoto oli musta helpompi sanoa (Luka, Lukan; Lukas, Lukaksen).
(Lainaukset Kaksplussan nettisivuilta)
Lisätietoa
Eero Kiviniemi, Suomalaisten etunimet, SKS 2006.
www.vaestorekisterikeskus.fi