Julkaistu: 1.12.2009
Kirjoittaminen keventää oloa
Paperilla tunteita ei tarvitse pidätellä. Kun vuodattaa raivon, vihan ja häpeän kirjoittamalla, niiden voima heikkenee ja mieli puhdistuu.
Piirros: Antti Huovinen
Kirjailija ja kirjallisuusterapiaohjaaja Markku Hattula on vetänyt parikymmentä vuotta erilaisia kirjoitusryhmiä. Kenelle terapeuttisen kirjoittamisen ryhmät sopivat?
− Jos joku sanoo, ettei osaa yhtään kirjoittaa, niin minä sanon, että sinä erityisesti voit tulla. Usein tämä henkilö toteaa vielä, että runoa en ainakaan kirjoita. Mutta jo ensimmäisen päivän jälkeen jokainen on kirjoittanut runon.
Ryhmiin voivat osallistua ihan tavalliset ihmiset, jotka haluavat purkaa kipeitä kokemuksiaan.
− Monet eivät ole voineet puhua koskaan kenellekään ikävistä asioistaan, ja kirjoittaminen on uusi menetelmä, joka ei ole tullut mieleen.
Markku Hattula luo aluksi ryhmähenkeä lupaamalla, että jokainen saa olla oma itsensä eikä mitään tarvitse hävetä. Mitään erityistaitoja ei myöskään vaadita.
− Ryhmä rupeaa toimimaan hyvin. Yhdessä sitten itketään ja nauretaan.
Kirjoittamalla paras
Hattula korostaa, että kyseessä ei ole sairauden hoito vaan yleensä kirjoittaminen on tukimuoto. Monet osallistujat käyvät samaan aikaan terapiassa.
− Kirjoittamalla lähenee oman elämän tutkimista. Kun kirjoitetaan omasta elämästä, kokemuksista ja tunteista, mennään koko ajan syvemmälle.
Ryhmän tuki on ratkaiseva. Kun yksi uskaltaa kirjoittaa vaikeasta kokemuksestaan ja lukea tarinan muille, muutkin rohkaistuvat ja avautuvat.
− Kerran eräs nainen kirjoitti seksuaalisesta hyväksikäytöstään ensimmäistä kertaa. Hän oli käynyt kuusi vuotta terapiassa, mutta ei ollut ottanut asiaa puheeksi terapeutin kanssa. Parinkymmenen hengen ryhmässä oli sitten viisi muuta kohtalotoveria.
Koska näinkin rankkoja aiheita purkautuu kirjoittamisen kautta, ryhmässä on mukana myös terapeutti, joka työstää kipeitä muistoja kirjoittajien kanssa.
Osallistujia ryhmässä on noin kaksikymmentä ja kahdesta kolmeen kouluttajaa, jotka voivat käydä harjoituksia pienryhmissä läpi.
Runo purkaa tunteita
Hyvin usein mieltä painavat lapsena koetut vääryydet. Tapsa on keski-ikäinen mies, joka osallistui kurssille ja kirjoitti elämänsä ensimmäisen runon:
Kesken unen valot syttyvät
jokin särkyy, huudetaan
pelottaa.Äiti itkee
tarjoan keksejä, parastani
eivät kelpaa.Navetassa
itken muoviapinalle pelostani
halustani kuolla.Isäni nauroi
juoppoporukan viskoessa kissaani hännästä
sydämeni huusi kissan kipua.”Tuohan mölökkä se mitali näytille”
juoppoporukalle esittelin palkintoani,
paskanpuhumisesta.Kurkusta seinälle nostettuaan
isäni löi minua kuin miestä,
peitin häpeän poolopaidalla.
Tapsa käsittelee runossaan isän humalaista väkivaltaisuutta ja äidin voimattomuutta puuttua tilanteeseen.
− Tarvitaan lupa sanoa ääneen ja kirjoittaa julki omia kokemuksiaan ja tunteitaan, jotka salailu ja häpeä ovat pakottaneet piilottamaan vuosikausiksi, Markku Hattula sanoo.
Kun pystyy pukemaan vaikean muiston runoksi, on kiinni tunteissa, ja usein tällainen kokemus vapauttaa.
Kirjallisuusterapiaohjaaja Kristina Svensson toteaa Sanojen sylissä -kirjassa, että kirjoittaja löytää sanottavansa ja sisäisen viisautensa heittäytyessään sanojen vietäväksi ikään kuin puolitiedostamattomaan tilaan. Tämä on itseymmärrystä edistävän kirjoittamisen lähtöajatus.
Mielin kielin − dialogista digitarinaan -kurssi, jolle Tapsakin osallistui, kesti kolme vuotta. Lähijaksot olivat viiden päivän mittaisia ja väliaikoina kirjoitettiin verkkoon. Ihmiset tulevat kurssin aikana hyvin läheisiksi, ja monia yhdistävät samantapaiset kokemukset.
− Kirjoitusten kautta selvisi yhdelläkin kurssilla, että puolet osallistujista oli alkoholistien lapsia, Hattula kuvaa.
Sisäinen lapsi löytyy
Kirjoittaminen eroaa muista luovista toiminnoista siinä, että käytämme arkipäivänäkin sanoja.
− Kun menemme kauppaan, sanomme mitä haluamme. Emme maalaa kuvaa tuotteesta. Hammaslääkärissä kerromme, mikä hammas on kipeä. Emme osoita sitä tanssien.
Kirjoittaja on matkalla kohti minuuttaan, kun hän pureutuu sanojen ytimeen.
− Terapiakirjoittamisen ryhmiin osallistujat haluavat käsitellä omia tunteitaan, eivät niinkään julkaista kirjoituksiaan.
Kun löydetään sanat tunteille, pureudutaan traumaattisiin kokemuksiin ja päästään porautumaan yhä syvemmälle. Löytyy syy omalle pahalle ololle.
− Olen lukenut monta runoa ja proosatekstiä, joissa kirjoittaja on kohdannut kadoksissa olleen sisäisen lapsensa. Kirjoittaja on löytänyt oikeat sanat ja muistanut asioita, jotka oli jo unohtanut, Hattula kertoo.
Vihaa voi purkaa paperille eikä sitä tarvitse pidätellä.
− Olemme kirjoittaneet kirjeitä, ja niissä on kerrottu suoraan se, mitä ei ole pystynyt sanomaan. Vaikka näitä kirjeitä ei lähetetä, asia on ikään kuin käsitelty.
Markku Hattula kirjoittaa itse dekkareita ja sanoo leikillään, että murhaaminen kirjassa pitää mielen virkeänä.
Tulevaisuudessa toivoa
Harjoituksissa pyritään pääsemään käsiteltävien asioiden äärelle. Kirjoitetaan esimerkiksi lapsuusmuistoista tai eritellään omia pelkoja. Näkökulmaa vaihtamalla saadaan asioihin uutta perspektiiviä, kun kirjoitetaan tapahtuneesta ensin lapsen vinkkelistä ja sitten vaikka äidin.
Kurssin lopussa mietitään tulevaisuutta ja katsotaan sitä toivon näkökulmasta.
− Kaikki projektit pyrkivät loppua kohden siihen, että on tulevaisuusnäkökulma. Teemme harjoituksia, joissa pohditaan, miten tästä eteenpäin.
Eronneille tarkoitetussa Elonverkko-ryhmässä osallistujat eivät alkuun saaneet kerrottua omasta elämäntilanteestaan mitään, kun itku kuristi kurkkua. Vuoden aikana kolmen lähijakson ja verkkotyöskentelyn jälkeen edistymistä oli tapahtunut niin paljon, että kukin pystyi esittelemään oman elämänkaaritarinansa muille.
− Se oli aivan kuin eri porukka. Olimme kirjoittaneet paljon ja käsitelleet tulevaisuuden tapahtumia. Niistä kirjoitettiin niin, että tulevaisuudessa pärjää.
Monille kirjoittamisesta tulee pysyvä tapa purkaa mieltä.
Markku Hattula ja Kristina Svensson, Sanojen sylissä, Maahenki 2009
* Kaksi kirjallisuusterapiaohjaajaa on kirjoittanut teoksen, jossa esitellään terapeuttista kirjoittamista.
* Kirja on lähtenyt liikkeelle ohjaajien pitämistä kursseista ja omista kirjoittajakokemuksista.
* Tarkkaa rajaa ei määritellä, mikä on terapeuttista kirjoittamista. Kaikki luova kirjoittaminen on samalla eheyttävää.
* Mukana on paljon tehtäviä, joita voi tehdä yksin ilman ryhmiin osallistumista.
Lisätietoa kursseista www.msl.fi