Julkaistu: 1.8.2009

Kielipoliittinen toimintaohjelma julkaistu

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus eli Kotus on julkistanut kielipoliittisen toimintaohjelman toukokuussa. Ohjelman tavoitteena on varmistaa, että suomi voi elää tulevaisuudessakin täysipainoisesti muiden kielten rinnalla.

Kielipoliittinen toimintaohjelma on nimeltään Suomen kielen tulevaisuus. Vaikka suomi ylipäätään voi hyvin ja elää monipuolista elämää, sen käyttöala on Suomessa kaventunut, erityisesti luonnontieteissä ja tekniikan alalla sekä kansainvälisissä yhteyksissä.

Suomen kielen toimintaohjelma on tehty Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen aloitteesta. Sen tekijöinä on Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen, Helsingin yliopiston suomen kielen ja kieliteknologian asiantuntijoita.

Ohjelman kantavana ajatuksena on rinnakkaiskielisyys: suomen kieltä kannustetaan käyttämään aina kun mahdollista ja tarvittaessa muiden kielten rinnalla. Ohjelma ei taistele muita kieliä vastaan eikä vähättele niiden merkitystä nykyelämässä vaan painottaa sitä, että suomi on Suomessa keskeinen kieli yhteiskunnan kaikilla aloilla, ja korostaa samalla monipuolisen kielitaidon merkitystä.

Toimintaohjelmassa käsitellään muun muassa suomen kielen ja muiden kielten käyttöä koulumaailmassa, korkeakouluopinnoissa, tieteen kielenä, yritysmaailmassa ja mediassa, suomen kielen merkitystä kieliteknologiassa, suomen kieltä koskevaa kielilainsäädäntöä sekä suomen kielen käyttöä kansallisessa hallinnossa ja EU:n toimielimissä. Kussakin luvussa esitetään konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ja käsitellään myös sitä, ketkä niiden toteuttamisesta ovat erityisessä vastuussa.

Ohjelman pääsuosituksena on, että Suomen valtio asettaa työryhmän laatimaan kielipoliittista ohjelmaa, joka ottaa kokonaisvaltaisesti huomioon Suomessa käytettävät kielet ja opiskeltavien kielten tarpeen ja jonka osana on suomen kielen toimintaohjelma.