Julkaistu: 1.6.2009
Heinäkuussa juhlitaan Eino Leinoa
Runoilija Leino kirjoitti paljon myös lehtiin ja vastusti porvarillista elämäntapaa, mikä saattoi koitua hänen kohtalokseen. Runon ja suven päivä sekä Eino Leinon päivä osuu heinäkuun kuudenteen.
Eino Leino syntyi 131 vuotta sitten Oulujärven rannalla Paltaniemen Hövelössä 6.7.1878 Anders ja Anna Emilie Lönnbohmin suurperheeseen kuopuksena. Kasteessa hän sai nimen Armas Einar (Eino) Leopold. Maanmittari Lönnbohmin koti oli köyhänlainen, mutta sen ajan maalaisvirkamiehen kodiksi sivistynyt. Isä oli Snellman-henkinen fennomaani ja vapaa-ajattelija, ja äidin kerrotaan kirjoittaneen runoja.
Jo 10-vuotiaana Eino Leino kirjoitti runoja pöytälaatikkoon. Harrastuksen tultua julki Kasimir-veli otti nuorimman veljensä siipiensä suojaan ja kannusti tätä kirjoittamaan. Tuloksena olikin Kajaani Linna -niminen runo, joka julkaistiin Hämeen Sanomissa syyskuussa 1890. Samalla Kasimir antoi veljelleen kirjailijanimen Eino Leino. Leino kävi tällöin koulua Hämeenlinnassa, jonne oli tullut Oulusta. Hänet muistetaan ”pyöreänä ja hyväntuulisena poikana”, josta kaikki pitivät, eikä hänen johtaja-asemaansa kyseenalaistettu. Hämeenlinnan lyseossa Leinolla oli mahdollisuus tuoda ajatuksiaan ja runojaan julki muun muassa Vasama-nimisessä koululehdessä. Hän tuli ylioppilaaksi hyvin arvosanoin vuonna 1895 ja matkusti Helsinkiin.
Helsingin vuodet
Leino kirjoittautui Helsingin yliopistoon vuonna 1895. Hän suorittikin muutaman kurssin, mutta epäonnistui ratkaisevassa stipendiaatintutkinnossa, joka olisi taannut varattomalle opiskelijalle valtion tuen. Tämä oli kolaus ylioppilas Leinolle, mutta ei runoilija Leinolle. Nyt hän saattoi antautua raisun ja vallattoman Pegasos-ratsunsa vietäväksi. Leino totesi ”Totum me litteris dedi” (= Kokonaan kirjailijaksi, ainoastaan kirjailijaksi).
Kasimir-veli johdatti 17-vuotiaan nuorukaisen Helsingin tärkeimpiin kulttuuripiireihin. Päivälehden toimitusta avustava Leino keskusteli muun muassa Eero Erkon, Juhani Ahon, Arvid Järnefeltin, Jean Sibeliuksen, Robert Kajanuksen, Akseli Gallénin, Pekka Halosen kanssa päivänpolttavista kulttuuritapahtumista ja poliittisesta kehityksestä. Kirjoittelu ei herättänyt myönteistä vastakaikua vihollisleirissä. Hän halusi uudistaa suomalaista kulttuurielämää, mutta kaikki eivät olleet samaa mieltä.
Yhdessä Kasimirin kanssa Eino Leino alkoi julkaista Nykyaika-nimistä lehteä. He halusivat tuulettaa suomalaista kulttuurielämää sivistäen tavallistakin kansaa tuomalla muun muassa eurooppalaista kirjallisuutta Suomeen. Taloudelliset ongelmat muodostuivat kuitenkin ylitsepääsemättömiksi, ja vapaahenkinen lehti lakkautettiin.
Mutta runoilija ei jäänyt seisomaan paikalleen. Hän kirjoitteli edelleen lehtiin. Leino koki sanomalehtikirjoittelun henkilökohtaiseksi välineekseen, jonka avulla hän puhui suoraan kansalle. Leinoa onkin kutsuttu aikakautensa henkiseksi puhetorveksi. Kunnianhimoiset hankkeet kansan sivistämiseksi kaatuivat kuitenkin ennen pitkää hänen mielenkiintonsa herpaantumisen takia.
Suomalaiseen kulttuurielämään tuli uudenlaista väriä Päivä-nimisen viikkolehden myötä. Lehti ilmestyi ensimmäisen kerran Aleksis Kiven päivänä vuonna 1907. Ilmestymispäivän valinnalla haluttiin korostaa lehden luonnetta: suomalaiset arvot ja suomen kieli kunniaan.
Ajattelutavan hakemista
Leino kuului Suomen kulttuurielämän keskeisimpiin henkilöihin. 1900-luvun alussa Leino ihastui vuokraemäntänsä kauniiseen tyttäreen Freya Schoultziin, joka oli kuin luotu taiteilijarakkauden kohteeksi. Samaan aikaan hänellä oli suhde L. Onervaan, joka oli Leinon elinikäinen ystävä ja rakastettu. Leino sai voiton kilpakosijoistaan ja avioitui syyskuussa 1905 Freyan kanssa. Eya Helka syntyi seuraavan vuoden joulukuussa.
Kaiken polemisoiminen ja politikointi alkoi väsyttää Leinoa. Hän jätti sanomalehtiin kirjoittelun, mutta palasi vielä ”sotatantareelle” ajoittain. Runoilija pelkäsi porvarillista elämäntapaa, sen pysähtyneisyyttä. Kapinoitsijan henki heräsi hänessä ja uudistuminen alkoi muuttamalla pois perheen luota keväällä 1908. Vuosi oli murroskohta Leinon elämässä. Tämän jälkeen hän ei enää koskaan ollut samanlainen kuin ennen. Nuori idealisti oli väsynyt olemaan ajan hengen lapsi. Runoilijan nietzscheläinen ajattelutapa voimistui, ja Leino piiloutui suojamuurin taakse.
Elokuusa 1908 Leino lähti lähes vuoden pituiselle matkalle Eurooppaan. Pääasiana oli kääntää Danten Divina commedian. Matka suuntautui Tukholman, Kööpenhaminan ja Keski-Euroopan kautta Roomaan. Suomessa hänen teoksensa saivat huonon vastaanoton, mikä se satutti entisestään haavoittunutta Leinoa. Helmikuussa 1909 Leino lähti kotimatkalle ja pysähtyi Berliiniin keräämään voimia Helsingin vastaanottoa varten.
Boheemius miellyttää
Eino Leino palasi Helsinkiin vappuna 1909. Hänen tavaramerkikseen oli jo Roomassa tullut keppi, viitta ja lierihattu. Kielteisistä arvosteluista huolimatta Leino kiinnosti ihmisiä. Hän oli taas mukana kaikessa sanomalehtityöskentelyä myöten. Ravintolat tulivat runoilijalle tutuiksi ( Kämppi, Catani, Kappeli). Vuoden 1910 aikana Leinon nietzsceläinen kausi päättyi.
Lokakuussa 1912 Leino suunnitteli ”propagandatyötä” maineensa puhdistamiseksi. Hän piti runollisia iltoja eri puolilla Suomea. Kiertue oli menestys. Seuraavana keväänä Leino oli jälleen ihastunut. Kohteena oli hänen ystävänsä säveltäjä Robert Kajanuksen tytär Aino Kajanus, johon hän oli tutustunut jo vuosia aiemmin. Avioliitto solmittiin nopeasti. Avio-onni kesti vain muutaman kuukauden ennen kuin Leino kyllästyi porvarillisen elämän kahleisiin. Boheemielämä oli hänellä jo verissä.
Joulukuussa 1915 alkoi ilmestyä Leinon perustama Sunnuntai-viikkolehti. Se toimi runoilijan kirjallisena omanatuntona. Leino kiinnostui uudelleen politiikasta ja teosofien opeista. Runoilijan elämään astui toinen suuri rakkaus, Aino Kallas.
Helsingin ilmapiiri alkoi painostaa Leinoa, ja hän lähti vierailemaan lukuisten ystäviensä luona ympäri Suomea. Vuoden 1918 sota lähestyi ja Leino uskoi lopettavansa sodan sanan mahdilla. Samaan aikaan Leinon kiinnostus Sunnuntai-lehteen lopahti.
Repivä elämäntapa
Vuoden 1918 sota päättyi. Leinon tekemät aloitteet olivat vailla todellisuutta. Alkavan sairauden merkit näkyivät jo hänessä. Runoilija oli ajoittain sairaalassa hoidettavana. Leinossa yhdistyvä luomisvimma ja itsetuho olivat hiljalleen tehneet tehtävänsä. Eino Leinoa onkin sanottu traagiseksi optimistiksi, joka tiedosti elämän rajallisuuden ja luomisvoiman välisen ristiriidan. Hän eli oman taitelijakutsumuksen ja siitä aiheutuvan sisäisen palon sanelemana elämänsä alusta loppuun.
Keväällä 1921 virolainen runoilija Gustav Suits ja hänen vaimonsa Aino ottivat Eino Leinon siipiensä suojaan ja järjestivät hänelle esiintymisiä Virossa. Runoilija sai loistavan vastaanoton. Syyskesällä Leino ihastui Hanna Laitiseen ja he avioituivat. Olosuhteet sekä kummankin henkinen tasapainottomuus estivät kuitenkin liiton pysyvyyden, vaikka he virallisesti olivatkin aviossa runoilijan kuolemaan asti.
Todellista elinvoimaa runoilija sai palattuaan vielä kerran kotiseudulleen Kainuuseen kesällä 1924. Vakava tarkoitus oli muuttaa kotiin takaisin, mutta sairauden masentama ja ailahteleva Leino päätti viime hetkellä toisin. Leino eli viimeiset vuotensa eri lepokodeissa. Huolimatta sairaudestaan runoilija vieraili usein ystäviensä luona.
Eino Leino kuoli 47-vuotiaana tammikuun 10. päivänä 1926 Riitahuhdan talossa Tuusulassa. Hänet haudattiin valtion kustannuksella Helsinkiin.
Kajaanin Runoviikkoa vietetään 2.−6.7.2009. Perinteiset Eino Leino -iltamat järjestetään Kaukametsässä 6.7.
Teksti on lainattu Kainuun Eino Leino -seuran nettisivuilta www.kainuuneinoleinoseura.fi