Julkaistu: 1.11.2008
Sodan jälkeen oli luotava uusi kieli
Kirsi Kunnaksen lastenrunot kuuluvat kansanperinteeseen. Rytmin ja riimin mestari sanoo, että runoilla voi tehdä maagisia temppuja.
− Sodan jälkeen oli ihmeellistä olla kirjailija. Oli luotava uusi kieli, koska sodan aikainen kieli oli kivettyneitä lohkareita, jolla ei voinut kirjoittaa, kirjailija Kirsi Kunnas kertoo.
Hän aloitti uransa tavallisena lyyrikkona ja kehittyi vähitellen lastenlyyrikoksi.
− Virityin riimirunon taajuudelle, kun sain suomennettavaksi Hanhiemon. Lyriikan keinoin pystyy luomaan uutta kieltä nopeasti. Prosaistit tulevat myöhemmin perässä.
Kunnaksen oma lastenrunokokoelma Tiitiäisen satupuu ilmestyi vuonna 1956.
− Tiitiäisen hahmo on ollut kansankielessä. Sisarenpoikani oli ihan Tiitiäisen näköinen, Kunnas kertoo.
83-vuotias taiteilija antaa vaivatta lukunäytteen messuyleisölle:
Kattila ja perunat
Oi olen aivan höyrypäinen,
ihan kiehun ja sihisen
kuin sähikäinen,
sanoi kattila
ja nosti hattua
pshiih
ihan kiehun ja kihisen
ja puhisen, pihisen
syljen, sihisen
sähisen, kähisen
ja kiukusta rähisen,
sanoi kattila ja nosti hattua
pshiih
(Ote runosta Kattila ja perunat, Tiitiäisen satupuu, WSOY)
Kirjoittaessaan Kunnas kiinnittää huomiota huumoriin ja kieleen.
− Runoilla voi tehdä maagisia temppuja.
Tämänhetkiseen lastenkirjallisuuden tilanteeseen Kunnas on tyytyväinen, mutta häntä huolestuttaa meteli.
− Lasta ympäröi suuri hälinä tänä päivänä. Ehkä se kaivaa esiin uusia aisteja, mutta lapsen kielikeskus tarvitsee koko ajan ruokintaa niin kuin runoja.
Kirsi Kunnas esiintyi Helsingin Kirjamessuilla 25.10.2008