Sadutus pysäyttää aikuisen
Hiljainen lapsi saa äänensä kuuluviin, kun aikuinen pyytää kertomaan sadun. Saduttaessa syntyy aito vuorovaikutus, ja kielellisetkin taidot kehittyvät.
Kuva: Veeti Metsäaho
Sadutuksen perusidea on yksinkertainen: aikuinen kuuntelee, kun lapsi kertoo sadun. Välineiksi riittää paperi ja kynä. Aikuinen kirjaa kaiken ylös juuri niin kuin lapsi kertoo. Kun satu on valmis, se luetaan lapselle, ja hän saa tehdä siihen korjauksia, jos haluaa.
− Ihan kaikki voivat saduttaa, tähän ei tarvita ammattitutkintoja, leikintutkija Reeli Karimäki sanoo.
Hauskan tittelin hän on saanut tutkiessaan lasten leikkejä. Sadutus on tuttua vuosikymmenten ajalta.
− Saduttaminen on kuuntelemisen väline. Aikuiset puhuvat yleensä paljon, mutta saduttaessa he ovat hiljaa ja lapsi äänessä.
Monika Riihelä kehitti sadutusmenetelmän lasten kanssa koulupsykologityössä 1980-luvulla. Hän halusi tietää, mitä lapset ajattelevat ja mitä he itse kertovat, kun ei ohjannut heitä tehtävillä ja kysymyksillä. Sittemmin menetelmä on levinnyt Pohjoismaihin ja ympäri maailmaa. Onpa sadutus valittu EU:n lasten mielenterveyttä edistävien mallitoimintojen joukkoonkin!
Pikku-nalle
Olipa kerran pieni nalle. Se meni pyytää kaveria. Sit ne meni mettään. Sit ne näki ketun. Sitten ne juoksi kotia. Ne ajo tunnin pyörällä. Sitten ne meni keräämään metsästä mustikoita. Ne vei kotiin mustikat. Äiti teki siitä mustikkasoppaa. Sitten ne meni kaverille sisään. Ne pelas Super Mario kolmosta. Sitten ne meni ulos ajaa pyörällä. Ne meni kiskalle ostaa tikkarit. Sitten ne ajo kotiin ja kaveria huudettiin sisään ja kattoo telkkaria. Sitten sanottiin, että nukkumaan.
Santeri 6 v
Opettajat saduttamaan
Lapsi kertoo usein sadun, joka on puhtaasti mielikuvituksen tuotetta, mutta tarinoihin liittyy myös tosielämän kuvausta, kuten Santerinkin sadussa. Kertoja saa asettaa sanansa niin, että ne heijastavat hänen ajatuksiaan, kokemuksiaan ja tunteitaan.
Reeli Karimäki on nähnyt monta kertaa, miten hyvää sadutus tekee. Kun joku on läsnä ja kuuntelee lasta avoimesti, vuorovaikutus alkaa toimia.
− Oma poikani koettiin esikoulussa ongelmalliseksi ja hänellä epäiltiin ajattelun taitojen kehittymättömyyttä. Minä en ollut lainkaan samaa mieltä erityislastentarhanopettajan kanssa. Vein hänelle yhden Aaron kertoman sadun, jonka luettuaan opettaja hämmästeli lapsen kykyä tuottaa pitkä tarina.
Karimäki käytti sadutusmenetelmää myös erityisluokalla opettaessaan 10−13-vuotiaita poikia.
− Eräs poika alkoi hokea paska, paska, paska, ja minä kirjoitin kaiken ylös. Hän sanoi, että ei noin voi kirjoittaa, ja aloitti alusta.
Erityisluokalla monen oli vaikea kirjoittaa, ja oppilaat olivat hyvin tyytyväisiä, kun opettaja toimi kirjurina ja luki tarinoita ääneen. Luokka teki saduttamalla oman kirjankin.
− Tämän lasten pahoinvointikeskustelun keskellä opettajat voisivat saduttaa enemmän, Karimäki kehottaa.
Kun hän törmää joskus vanhoihin oppilaisiin, nämä kysyvät, että Reeli, milloin tuut taas opettamaan.
− Eikä se johdu siitä, että olisin niin ihana ihminen, vaan sadutuksesta.
Lapsen ääni kuuluviin
Sadutusta on kokeiltu myös pakolaisleireillä ja tsunamikatastrofin yhteydessä. Se on auttanut lapsia pukemaan kokemukset tarinoiksi ja saamaan kuuntelijan itselleen. Jos tarinat ovat kovin järkyttäviä, aikuinen ohjaa lapsen eteenpäin saamaan apua.
Kun aikuinen kuuntelee lasta ja kirjaa tämän kertomuksen paperille, lapsi rohkaistuu sanomaan oman mielipiteensä muulloinkin.
− Keskusteluyhteys avautuu aivan eri tavalla, koska lapsi oppii arvostamaan itseään.
Saduttaessa lapsen ääni muuttuu kirjoitetuksi kieleksi ja pian lapsi saa kuulla oman tarinansa luettuna. Näin hän kiinnostuu puhutun ja kirjoitetun kielen yhteydestä. Monet ovat oppineet lukemaan ja kirjoittamaan sadutuksen myötä.
− Pikkulapsetkin osaavat kertoa satuja. Yhdellä dysfaattisella lapsella oli käytössään kuusi sanaa, joita hän käytti tarinassaan, Karimäki sanoo.
Sadutus ei silti ole pelkästään lapsille tarkoitettu menetelmä, vaan sitä voi soveltaa myös nuoriin, aikuisiin ja vanhuksiin.
Lisätietoa:
www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat/