Julkaistu: 1.8.2008
Puhekielen tilkesanat ja muoti-ilmaukset nostavat ärtymyksen pintaan
Erinäiset kielen ilmiöt kirvoittavat kiihkeitäkin keskusteluja verkossa. Taustalla on pelko suomen kielen tuhoutumisesta ja muuttumisesta kelvottomaan suuntaan. Kielentutkija lohduttaa, ettei kieli mene pilalle, vaikka siihen uusia sanontoja pesiytyisikin.
− Melkein kaikista puhekielen piirteistä voi ärsyyntyä!
Näin toteaa filosofian maisteri Piia Joronen, jonka pro gradu -työ käsittelee ärsyttäviä piirteitä puhekielessä. Heti perään hän kiirehtii lisäämään, että on hyvä, kun kielestä puhutaan, ja että ihmisillä on omia mielipiteitä.
Jorosen aineistona oli Ilta-Sanomien verkkosivuilla käytyjä kielikeskusteluja.
− On erittäin suosittua kritisoida toisten kielenkäyttöä. Kieli herättää ihmisissä paljon erilaisia tunteita.
Ne nuoret, ne nuoret
Ykköseksi ärsytyslistalla nousivat yksittäiset täytesanat, kuten niinku, elikkä ja tota.
− Nämä sanat koetaan turhiksi ilmauksiksi, joista ei ole puheessa mitään lisäarvoa. Erityisesti liiallinen toistelu saa karvat nousemaan pystyyn, Joronen sanoo.
Muoti-ilmaukset ovat myös inhokkisanojen kärkipäässä.
− Yleisimpiä ärtymyksen aiheuttajia ovat itse asiassa, loppupeleissä, pitkässä juoksussa ja ihan oikeesti. Muitakin sanoja mainittiin tosi paljon.
Nuorison käyttämä kieli joutuu herkästi arvostelijoiden hampaisiin, koska se on juuri nuorison kieltä ja kuulostaa rumalta.
− Muun muassa slangisanat bilettää, evvk, ihku, seukkailla, sidukka ja vaiheessa mainittiin kielikeskusteluissa inhottavina sanoina. Nuorten hokemat ihan sama ja ketä kiinnostaa koettiin ylimielisiksi. Myös kirosanojen liiallinen viljely käy korvaan, koska silloin sanat menettävät tehokkuutensa.
− Nuorten tyttöjen, erityisesti pääkaupunkiseudulla asuvien kieli suhuässineen ja loppukiekaisuineen ärsyttää ihmisiä.
Verkkokeskusteluissa vaihdettiin vilkkaasti mielipiteitä myös niin sanotusta sä-passiivista ja ketättelystä.
− Sä-passiivilla tarkoitetaan sinä-pronominin yleistävää käyttöä ja sitä pidetään itsekkäiden ihmisten puhetyylinä ja korostuskeinona, joka on suosittua etenkin julkkisten keskuudessa. Ketättelyksi taas kutsutaan ilmiötä, jossa ketä-pronominia käytetään merkityksessä kuka.
Myös englanninkielisten sanojen, kuten anyway, about ja you know, käyttäminen puheen seassa häiritsee.
Kieli pilalla?
Median käyttämästä kielestä verkkokeskustelijat löysivät paljon moitittavaa.
− Nuoret juontajat ärsyttävät välillä niin paljon, että heidät pitäisi kuulemma poistaa telkkarista tai radiosta, Piia Joronen kertoo.
Televisio- ja radiotoimittajien ja juontajien liian epämuodollinen kieli saa kuulijat hermostumaan, koska he odottavat kirjakielisempää puhetapaa.
Miksi tietyt kielenpiirteet sitten herättävät ärtymystä?
− Uudet ja turhat ilmiöt suututtavat. Muutos on paha asia, jota ei voi hyväksyä, koska toivotaan, että kieli säilyy muuttumattomana, Joronen valottaa.
Puhekieltä tarkastellaan kirjakielen näkökulmasta, jota pidetään oikeana kielimuotona.
− Täytyy muistaa, että puhekielessä on omat normit. Esimerkiksi niinku antaa puhujalle miettimisaikaa, eikä siinä mielessä ole turha sana, Joronen huomauttaa.
Ärtymyksen takaa paljastuu lisäksi pelko, että suomen kieli on tuhoutumassa tai ainakin rappeutumassa holtittoman kielenkäytön seurauksena.
− Suomen kieli on elinvoimainen ja kaunis kieli, joka ei ole tuhoutumassa, Joronen rauhoittelee.
− Muutokset kielessä ovat normaali ilmiö, eivätkä aiheuta kielen rappeutumista.
Tyyli tilanteen mukaan
Joronen tutki gradussaan myös, minkälaista puhekieltä arvostetaan ja minkälaista on hyvä kieli.
− Yleisesti ottaen mahdollisimman alkuperäistä ja vanhaa kieltä pidetään hyvänä. Murteet ovat rikkaus, joiden toivotaan säilyvän. Kirjakielinen puhe miellyttää korvaa eniten.
Joronen havaitsi, että asiaohjelmien kielestä valitetaan vähemmän kuin viihteellisten. Lisäksi tv-kanavien kieltä arvotetaan eri tavoin: Ylen uutisten kielelle asetetaan enemmän vaatimuksia kuin kaupallisten kanavien.
Ikäryhmissä nuorten kieli oli se ärsyttävin, kun taas lasten ja vanhusten kieli ei herätä kielteisiä tunteita.
− Lasten kieli on omaleimaista ja sitä on hauska kuunnella. Vanhusten kieleen suhtauduttiin neutraalisti.
Joensuulaisen kielentutkijan puheessa toistuu mie-sana useasti, ja hän pitää itse murteista, mutta niiden liiallinen tunkeminen joka paikkaan ei miellytä.
− Oma murre on hieno asia. Ärsyynnyn siitä, että murteita yritetään väkisin matkia ja tehdään se väärin.
Lasten kiroilu on toinen asia, joka puistattaa.
− Seurasin uimarannalla kahta pikkupoikaa, jotka ehtivät kymmenminuuttisen aikana ladella monta kirosanaa. Vaari oli mukana, mutta ei millään lailla puuttunut kiroiluun. Kuulosti tosi pahalta.
Entä se kaunis kieli?
− Pitää ymmärtää puhetilanne, minkälaisia vaatimuksia se asettaa kielelle. Kavereitten kanssa puhun omalla murteella mitä vaan, mutta jos on hieno tilaisuus, yleiskielinen tyyli sopii paremmin. Kuuntelen mielelläni kaikkea sellaista kielenkäyttöä, jossa ymmärretään oikein tilanteen vaatimukset. Esimerkiksi keskusteluohjelmiin käy ainoastaan puhekieli, koska kirjakieli kuulostaisi niissä hölmöltä ja töksähtelevältä. Hyvä puhuja puhuu eri tavalla pitäessään virallista puhetta kuin osallistuessaan epäviralliseen keskusteluun. Sujuva puhe tilanteessa kuin tilanteessa on miellyttävää kuunneltavaa!
Pro gradu: ”Ärsyttävä kieli. Puhekieleen kohdistuvat affektiset kannanotot Ilta-Sanomien verkkokeskusteluissa.” Joensuun yliopisto 2007.