Julkaistu: 1.9.2008

Naiset rakastavat kirjoittamista

Suomalaiset naiset kirjoittavat enemmän, mieluummin ja muista aiheista ja syistä kuin miehet. Lähes joka viides nainen voisi kuvitella julkaisevansa tekstejään, jolloin aiheena olisivat omat kiinnostuksen kohteet ja harrastukset tai omaelämäkerta.

Digitaalisen julkaisupalvelun BoD:n teettämän tutkimuksen mukaan lähes kolme neljäsosaa (69 %) naisista kirjoittaa joko säännöllisesti tai joskus yksityisiä kirjeitä ja yli puolet (55 %) päiväkirjaa. Miesten vastaavat luvut ovat vain 47 % ja 16 %. Enemmän kuin joka kolmas (39 %) nainen kirjoittaa joko säännöllisesti tai joskus runoja, kun taas miehistä vain joka viides (20 %). Mielenkiintoinen poikkeus on, että miehet ovat innokkaampia kirjoittamaan opaskirjoja (15 % miehet ja 10 % naiset).

Etenkin naisille kirjoittaminen ei ole pelkkää vapaa-ajanvietettä, vaan lähes viidennes (18 %) voisi kuvitella julkaisevansa kirjoituksiaan jonkin kustantamon kautta, miehistä taas 13 %.

Vaikka kiinnostus julkaisemista kohtaan on suuri, vain kuusi prosenttia vastaajista uskoo, että Suomessa on helppoa löytää käsikirjoitukselle kustantaja. Naiset, jotka yleensä ovat miehiä kiinnostuneempia tekstiensä julkaisemista, ovat miehiä pessimistisempiä; heistä vain 3 % uskoo kustantamisen olevan helppoa, miehistä taas 8 %.

Omaelämäkerrat suosiossa

Jos suomalainen nainen julkaisisi kirjan, olisi se todennäköisimmin kirja omista kiinnostuksen kohteista, harrastuksista (esim. matkakertomus, keittokirja, valokuvakirja jne.) tai omaelämäkerta. Omat kiinnostuksen aiheet ja harrastukset ovat myös miesten parissa suosituin kirjan aihe (33 % miehet ja 34 % naiset). Omaelämäkerrat ovat naisten parissa huomattavasti suositumpia, noin joka kolmas (34 %) nainen voisi kuvitella julkaisevansa omaelämäkertansa, miehistä vain noin neljännes (26 %).

Yli kolmannes (37 %) naisista mainitsee kirjoittamisen motivaatioksi sydämen keventämisen tai terapeuttisen kirjoittamisen, kun miehille (16 %) tämä puolestaan ei ole merkittävä syy kirjoittaa.

Miehistä 34 % kirjoittaa tuodakseen esille omat mielipiteensä.

Naiset näyttävät nauttivan kirjoittamisesta miehiä enemmän, sillä 36 % heistä ilmoittaa kirjoittavansa yksinkertaisesti kirjoittamisen ilosta, miehistä vastaavasti vain 26 %.


Julkaistu: 1.9.2008

Ei kannata hävetä tai pelätä omaa kirjoittamista

Intohimoinen Intian-matkaaja julkaisi kokemuksistaan omakustannekirjan ja suunnittelee jo seuraavaa teosta.

Pirjo Alhola

Pirjo Alhola Intiassa Taj Mahalin edustalla.

Halu jakaa Intia-tietouttaan sai Pirjo Alholan tekemään matkakirjan. Hän tarjosi käsikirjoitusta eri kustantamoille, mutta koska ne eivät kiinnostuneet, Alhola teetti omakustanteen.

− Teetin ensimmäisen painoksen Intiassa ja sitten Suomessa olin yhteistyössä BoDin kanssa.

Alholan mukaan suomenkielinen matkaopas Intiasta puuttui markkinoilta. Aineistoa hänelle oli kertynyt runsaasti yli kymmenen vuoden ajalta Intiassa reissatessaan.

− Kirjoittaminen lähti rakkaudesta Intiaan.

Alkusysäyksenä toimi MBA-lopputyö, jossa Alhola tutki suomalaisten matkailupalveluiden käyttöä Intiassa. Hän ei ole aiemmin kirjoittanut pöytälaatikkoon eikä muutoinkaan ole ollut ahkera kynäilijä. Omasta mielestä edes suomen kieli ei ole vahva.

− Mutta kirjoitan silti! Puhun englantiakin, vaikka en osaa sitä loistavasti.

Alholan mukaan kenenkään ei tarvitse hävetä omaa kielitaitoaan eikä sen takia pelätä kirjoittamista.

− Omakustantamot lisäävät uskallusta ilmaista itseään.

Lisää omia kokemuksia kansien väliin

Minun Intiani -kirjan kasaamiseen kului pari vuotta. Mukana on myös itse otettuja valokuvia.

Kirjoitusprosessiaan Pirjo kuvaa näin:

− Kirjoitan suoraan pc:lle. Otan faktat esitteistä ja fiilistelen, että pääsen tunnelmaan, kun muistelen matkojani. Kirjoitan kaiken ensin paperille ja vasta sitten muokkaan.

Tekstin työstämisessä auttoi myös ostettu oikolukupalvelu.

64-sivuista pehmeäkantista kirjaa on myyty melkein 250 kappaletta. Palautettakin on sadellut.

− Kirjasta on tykätty, ja siitä on ollut matkalla hyötyä. Mumbain kentällä on kuljettu opaskirja auki ja osattu liikkua sen ohjeiden avulla, Pirjo naurahtaa.

− Lähimmät ystäväni totesivat, että kuinka niin räväkkä tyyppi voi kirjoittaa niin kuivakan asiapitoisen kirjan.

Tyyli oli tarkoituksella valittu, koska Alhola ajatteli, etteivät henkilökohtaiset asiat kiinnosta lukijoita, mutta juuri niistä he haluavatkin kuulla lisää.

Eikä hätää, Pirjolla on jo toinen kirja tekeillä, joka tulee sisältämään enemmän omakohtaisia tarinoita Intiasta ja suosikkireseptejä. Maantieteellisesti mukana on Pohjois-Intia.

Pirjo on löytänyt myös rakkaansa Intiasta, ja häitä tanssittiin viime kesänä. Ehdotankin, että tästä rakkaustarinasta voisi kirjoittaa kolmannen kirjan!

 


 

Takaisin ylös