Julkaistu 3.11.2008

Minustako kirjailija?

Oman romaanin, novelli- tai runokokoelman julkaiseminen on monen haave. Julkisuuskynnyksen ylittäminen vaatii loistavaa käsikirjoitusta, johon pystyy vain harva.

Minustako kirjailija

Kuvitus: Santeri Metsäaho

Moni aloitteleva kynäilijä suunnistaa kirjoittajakouluun saamaan teksteistään palautetta. Harvoin se täydellinen käsikirjoitus syntyykään ihan yksin. Helsingissä toimii Oriveden opiston vapaa kirjoittajakoulu, jossa on opettajina kirjailijat Seita Parkkola ja Jyrki Kiiskinen.

− Ihmisillä on unelma, kun he aloittavat kirjoitushommat. Oppilaissa on palo, he haluavat kirjoittaa ja samalla työstävät omaa sisäistä maailmaa, Parkkola sanoo.

Hänellä on tällä hetkellä opetettavanaan 11 lupaavaa kirjoittajaa, joilla on erilaiset taustat.

− Erilaisuudesta saa voimaa. Olemme tavanneet kolme kertaa, ja vuoden mittaan kirjoitetaan omaa teosta. Opetan proosaa, ja opetus on melko vapaata, Parkkola kertoo.

Jyrki Kiiskisellä on opissa 12 runokirjoittajaa.

− He ovat kaikki täysin erilaisia. Lähiluemme runoja, ja joka kerta on jokin runousopin teema. Opetus kestää vuoden. Jostain runon yksityiskohdasta voi lähteä iso keskustelu liikkeelle, Kiiskinen kuvaa.

Seita Parkkola sanoo, että monilla kirjoittajilla on jokin lukko päällä. Pää saadaan auki tajunnanvirtaharjoituksilla. Parkkola käyttää apuna musiikkia ja runon alkuja. Vuorovaikutus on tärkeätä, ja siksi harjoitusten lomassa keskustellaan vapaasti.

Kirjoittajan naamio

Molemmat opettajat antavat kirjavinkkejä oppilailleen. Kaikki kirjat eivät sovi kaikille, mutta yritetään löytää jokaisen oma kirjailijaperhe.

Joskus on todettu, että kirjailijan pitäisi kirjoittaa mahdollisimman läheltä omaa elämäänsä. Tästä asiasta Kiiskinen ja Parkkola ovat eri mieltä.

− Jos kirjoittaa hirveän läheltä itseään, teksti ei ole vapautunutta. Naamiot ovat osa kirjoittajan työtä, Kiiskinen sanoo.

− Voi käydä myös niin, että aletaan teeskennellä ja puolustella mahdollista epäonnistumista, Parkkola toteaa.

Sanataideopettaja saa nähdä kirjoittajien kasvun:

− Kerran kesäkurssilla yhden kirjoittajan hanat aukesivat. Katsoin suu auki vierestä ja todistin pienen syntymän, Kiiskinen muistelee.

Loputonta viilaamista

Käsikirjoituksen saaminen julkaisukelpoiseen kuntoon on työlästä. Keskeneräisiä kyhäelmiä ei kannata lähettää kustantamoihin. Kustantaja Seppo Lahtinen kustannusosakeyhtiö Sammakosta kiteyttää asian näin:

− On helpompaa olla BB-talossa kuin tehdä kunnollinen käsikirjoitus.

Käsikirjoituksia lähetetään entistä enemmän, mutta taso laskee.

Vaikka kustantaja ottaisikin yhteyttä, se ei vielä tarkoita kustannussopimuksen tekemistä.

− Tämä on kestävyyslaji. Tekstiä pitää hioa monta kertaa, kustannuspäällikkö Terttu Toiviainen Tammesta muistuttaa.

Kysytäänpä esikoiskirjailijoilta, kuinka pitkään heillä kesti saada teksti valmiiksi.

− Kirjoitin muutaman kuukauden. Minuun otettiin kustantamosta nopeasti yhteyttä, mutta työstämisvaihe oli pitkä. Sopimus ei ollut varma, ja ehdin jo ahdistua, Tiina Raevaara kertoo. Hänen esikoisensa on Eräänä päivänä tyhjä taivas (Teos).

Ilkka Mujunen kirjoitti ensimmäistä romaaniaan peräti 15 vuotta, mutta sitä ei julkaistu. Toisella kertaa tärppäsi.

− Tein Laurin näköistä miestä (Nemo) viisi vuotta. Välillä kirjoitin, välillä panin sen pöytälaatikkoon ja jatkoin taas. Viimeistely kustantajan kanssa kesti kauan.

Paula Noronen oli niin onnellisessa asemassa, että häneltä pyydettiin käsikirjoitusta nuortenkirjasta. Norosen esikoisteos on Supermarsu lentää Intiaan − Emilian päiväkirja (Gummerus).

− Sain irrotella kunnolla, ja teksti oli sitä mitä pyydettiin.

Moni miettii, pitääkö kielen olla täydellistä, ennen kuin teksti kelpaa kustantajalle.

− Kielen merkitys on valtavan suuri, mutta kirjoittajan ei tarvitse miettiä oikeinkirjoitusta ja pilkkuja, niihin saa apua kustantamosta, toimituspäällikkö Anja Salokannel Otavalta sanoo.

Pohjimmainen syy

Esikoiskirjailijat vastaavat kysymykseen, miksi niin monet haluavat kirjailijaksi.

− Tavoitellaan ikuista elämää, sanoo Ilkka Mujunen.

− On niin hienoa, kun kirja on valmis, sanoo Paula Noronen.

− Saa uppoutua kirjoittamiseen, sanoo Tiina Raevaara.

Kustantajat ovat samoilla linjoilla.

− Kirjoittajat haluavat vastakaikua lukijoilta, Anja Salokannel miettii.

Terttu Toiviaisen mukaan kyseessä on tämän ajan ilmiö.

− Kirjailijalla on perustarve jakaa tarinansa.

Kulkisitko kanssani

Yhteen vai erikseen, kokeile!