Julkaistu: 1.10.2008
Kun vuorovaikutuksen oppii, työ on kivaa
Ammattikoululaisten mielestä äikkä on tylsää ja turhaa, eikä sitä ammattimies tarvitse. Äidinkielen opettajan tehtävä on motivoida opiskelijoita suhtautumaan oppiaineeseen myönteisesti.
Ammattikoululaista kiinnostavat monet muut asiat äidinkielen opiskelua enemmän.
− Kun opettaa suoraviivaisesti, tavoitteet yleensä täyttyvät. Oppilaat pääsevät kursseista läpi ja luokassa säilyy jotakuinkin työrauha, Jari O. Hiltunen sanoo.
Hän on kahdeksatta vuotta äidinkielen ja viestinnän opettajana Porin Ammattiopistossa ja opettaa tekniikan alan opiskelijoita, jotka ovat pääasiassa poikia.
− Poikien kanssa on kiva jutella. Pidän työstäni, koska ehdin tutustua opiskelijoihin kunnolla, kun opetan heitä kolmisen vuotta, toisinaan pitempäänkin.
Hiltusen aiemmassa työssä Porin Aikuiskoulutuskeskuksessa äidinkielen kurssit olivat lyhyitä jaksoja, joiden aikana ei oppinut tuntemaan opiskelijoita.
− Nuorten ja aikuisten opettaminen eroaa siinä, että aikuisille riittää kunnon asia, kun taas nuorille merkitsee enemmän opettajan persoona. Nuorten parissa myös kuri sanelee paljon, miten asia menee perille.
Opettajan roolipeli
Jari O. Hiltunen on omien sanojensa mukaan tiukka opettaja, joka hymyilee enemmän oppituntien ulkopuolella.
− Kokeilin aluksi nuoriin samaa opetusmetodia kuin aikuisten kanssa eli rentoa vuorovaikutusta. Se ei kuitenkaan toiminut, koska tuli paljon hylsyjä. Kun tiukensin kuria ja aloin antaa jopa suoria käskyjä, hylättyjen määrä väheni ja tulokset paranivat.
Vuosien mittaan Hiltuselle on muotoutunut oma opettajan rooli.
− En ole luokassa aivan oma itseni vaan teen työni tietyllä lailla ja roolilla. Tiukan opettajan rooli kaventaa persoonaa selvästi.
Joskus luokassa opettajankin ääni nousee. Silti Hiltunen välttää loukkaamasta ketään henkilökohtaisuuksilla − eikä kiroile tunneilla.
Äidinkielen opettaminen ei ole kuitenkaan pelkkää kurinpitoa, vaikka toiset ryhmät koettelevatkin opettajaa pitkään.
− Kun vuorovaikutus alkaa toimia, löytyy työrytmi ja päästään asiaan.
Kirjoittaminen ei nappaa
Porin Ammattiopistossa on neljä pakollista äidinkielen kurssia, jotka ovat 30 tunnin mittaisia. Kursseilla opiskellaan kielenhuoltoa, kirjoittamista, puheviestintää, kokoustaitoja ja opinnäyteasioita.
− Valtakunnallisen opetussuunnitelman raamit ovat melko väljät, ja opettaja saa itse päättää, miten rakentaa sisällön, Hiltunen sanoo.
Parhaiten opiskelijat motivoituvat äidinkielestä silloin kun oppimisen linkittää työelämään.
− Olin itse viime syksynä tutustumassa työelämään ensin neljä viikkoa rakennusliikkeessä ja sitten neljä viikkoa putkiliikkeessä. Huomasin selvästi, että kyllä ammattimieskin tarvitsee työssään äidinkieltä. Moni esimerkiksi käyttää sähköpostia, ja työhön kuuluu useimmiten myös asiakaspalvelua, jossa puheviestinnän taidot tai niiden puute tulevat esille.
Opiskelijoiden mielestä mukavin äidinkielen kurssi on työelämän viestintään keskittyvä puheviestinnän ja kokoustaidon kurssi.
− Puheviestinnän harjoitukset jakavat joskus mielipiteitä. Minulla on tapana videoida esitykset, joita katsotaan yhdessä jälkeenpäin. Monen hauraalle itsetunnolle on kauhun paikka nähdä itsensä videolta, vaikka se on oman esiintymisen kehityksen kannalta havainnollista, Hiltunen kertoo.
Myös kirjoittaminen on haastavaa. 10-sivuisen opinnäytetyön tekeminen on joidenkin mielestä niin vaikeaa, että opinnot jäävät sen takia kesken.
Ammattiin liittyvä kiinnostaa
− Oikeinkirjoitusta opettaessani kerron ensin säännöt ja sitten teetän harjoituksia, joissa on oman alan sanastoa. Teoria ei toimi ilman esimerkkejä.
Hiltusen mukaan nuoret motivoituvat yleensä opiskelemaan, kunhan sisältö liittyy tulevaan ammattiin. Vastenmielinen asenne äidinkieltä kohtaan laimenee, kun nuori huomaa, miten tärkeää äidinkielen osaaminen on työssä.
− Äidinkielen asema ammattikoulussa on ihan toinen kuin yläasteella tai lukiossa. Äidinkieltä oppiaineena saa olla tämän tästä puolustamassa myös opettajien kesken, koska monet ammattikouluopettajistakaan tai hallintohenkilöistä eivät pidä äidinkieltä tärkeänä aineena. Näihin asenteisiin täytyy vaikuttaa, että oma työ tulisi mahdolliseksi, Jari O. Hiltunen kuvaa.
Ammattikouluopettajan työssä törmää myös yllätyksiin.
− Ryhmäohjaajan kanssa keskustellessa mietin joskus, puhummeko samasta oppilaasta, kun tämä käyttäytyy aivan eri tavoin työsalissa kuin äikän tunnilla. Nuorten taustalla voi olla paljon asioita, joista ei tiedetä. Kukaan opettaja ei pärjää kovin hyvin ongelmaoppilaiden kanssa ilman muiden apua.
− Pahimmat yllätykset ovat olleet kuolemantapauksia. Oppilaitani on vuosien varrella kuollut tapaturmaisesti, joku on tehnyt itsemurhan. Yhden kuolinsyytä ei edes tiedetä. Opettaja joutuu tällaiseen surulliseen tilanteeseen kylmiltään ja yrittää antaa kriisiapua oppilaille. Jokelan ja Kauhajoen tapausten yhteydessä tulee jo enemmän ohjeita.
Opiskelijoiden antamaan palautteeseen on hyvä suhtautua asiallisesti ja nöyrästi.
− Uskon opettajan onnistuneen työssään lähes kiitettävästi, kun hänestä ei puhuta kovin paljon pahaa selän takana.
− Ruuti on usein aika kuivaa työpäivän jälkeen, ja se saattaa kotona räjähtää pienestä. Silti suosittelen lämpimästi tätä työtä muillekin. Työ on kivaa, kun vuorovaikutuksen oppii, Hiltunen kiteyttää.